maanantai 1. elokuuta 2016

Leikkejä

Viime postauksessa lupasin kertoa diilistäni emännän kanssa. Se menee niin, että jos se toimii minun sihteerinäni, lupaan antaa sen nukkua aamulla rauhassa eli olen antanut sille luvan laittaa oven kiinni, kun se käy nukkumaan. Pitkin kynsin tosin, mutta ymmärrän sen olevan uuden tulokkaankin takia.

Minä ja kämppikseni ollaan kisailtu aika paljon viime aikoina. Minä olen tosi iloinen siitä, että kämppis ei ole enää niin paksu, koska se jaksaa juosta taas paljon paremmin. Toki kesäkin vaikuttaa.

Meillä on tapana juosta erityisesti silloin, kun olemme keveimmillämme hiekkalaatikon jälkeen. Tänään minä juoksin ja hyppäsin korkealle. Pikkuihmisten huoneessa on tuommoinen hylly, ja nyt sinne pääsee hyvin, kun siellä vaihdettiin vähän järjestystä. Täytyihän minun se testata.

Toinen leikki, mistä erityisesi pidän, on emäntä lehmänä -leikki. Siihen kuuluu ensinnäkin emäntä, sitten jokin istumapaikka, johon emäntä asettuu. Sitten siihen tulen minä, koska aina, kun emäntä on paikoillaan, on otettava tilanteesta hyöty irti. Valitettavasti siinä leikissä on myös tuo uusi pikkuihminen ja emäntä leikkii lehmää samalla. Minä kiehnään emännän kylkeä, välillä pusken vauvaa ja sanon, että kyllä sitä voi samalla rapsutella minua! Joskus se onnistuukin, mutta olen ollut huomaavinani, että emäntä tarvitsisi pari kättä lisää...

Tässä vähän emännän "taidonnäytteitä". En ole aivan varma, auttaako laitteenvaihto vai pitäisikö vaihtaa kokonaan kuvaajaa?!


2 kommenttia:

  1. Juokseminen ja hyllyillä kiipeily on kivaa. Mutta tuo emäntä lehmänä -leikki on kyllä meille aivan tuntematon. - Pepsi ja Max

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Emäntä lehmänä -leikki on onneksi vain väliaikainen juttu, nimittäin pidemmän päälle se ei enää olekaan kovin kiva leikki. t. Leijona

      Poista