Ovi auki, huusi Leijona!

Eilen illalla isäntä ja emäntä, niin ja vauva myös, olivat menossa nukkumaan. Isäntä ajoi minut makuuhuoneen lipaston päältä pois, minä hyppäsin sängylle ja olisin kovasti halunnut jäädä siihen jalkopäähän makoilemaan. Hän kuitenkin ajoi minut ulos koko huoneesta ja laittoi oven kiinni. Minäpä olinkin ovela ja osaava, sillä ovi ei loksahtanut täysin. Päätin yrittää näyttää taitoni nuo.

Ensin mau'uin oven takana sydäntäsärkevän suloisesti, mutta ei ovi totellut ääniohjaustani (ainakaan vielä). Sitten pistin voimani peliin, työnsin etutassuillani ja sain kun sainkin oven työnnettyä auki. Leijonan voimaa! Iloissani hyppäsin sängylle emännän viereen. Pettymykseni oli kuitenkin suuri, kun isäntä vei minut huoneesta pois ja sulki oven niin, etten enää onnistunut saamaan sitä auki. Yritin kyllä, sen voitte uskoa.

Tässä minä kokeilen ulko-oven ääniohjausta. Tuloksetta, valitettavasti.

Minä en ole kuitenkaan yhtä fanaattinen ovien aukoja kuin kämppikseni, joka saattaa kaapin oviakin aukoa vain siksi, ettei halua niiden olevan kiinni. Minä auon ovia vain silloin, jos haluan oven taakse. Meillä on kaksi vaatekaappia, joiden ovet saan auki, jos niiden edessä ei ole mitään. Kämppikseni saa myös roskiskaapin oven auki, jos siellä on broilerinjämiä.

Tässä kämppikseni on avaamassa ulko-ovea viime kesänä. Kuva ei ole lavastettu! Mutta ei onnistunutkaan.

Mutta me yhdessä kämppikseni kanssa olemme kyllä useamman kerran avanneet parvekkeen oven. Se oli tosin ajalta ennen oven tiivisteiden vaihtoa. Minä hyppäsin ikkunalaudalle ja tassuillani painoin kahvaa alas. Kämppikseni oli lattialla ja työnsi ovea. Olimme tehneet tämän useamman kerran, jo ennen kuin emäntä ja isäntä pääsivät todistamaan tilannetta. Eivät kuitenkaan ehtineet ikuistaa. Mutta siihen näkyyn päättyi heidän ihmettelynsä, miten parvekkeen ovi oli avautunut.