Kesykissa?

Minäkö kesy? Toivot vain!

Luin artikkelin siitä, kuinka kissojen kesyyntyminen on tapahtunut. Minusta tuo aihe on hyvin mielenkiintoinen ja ylipäänsä historia ihmisen ja kissan välillä.

Kissa on saanut itse kesyttää itsensä. Ja miksi kissa on antanut itsensä kesyyntyä? No tietysti siksi, että ihminen on tajunnut antaa kissalle sopivaa muonaa. Kyllä hyvä ruoka aina kissan lähimaastossa pitää!

Siinä jutussa kerrottiin myös, ettei kissa ole kokonaan kesy. No se ei tietenkään ole minulle mikään yllätys! Meillä on hyvin vahva oma tahto ja tahdomme pitää siitä kiinni. Tosin kämppikseni tahto on paljon vähemmän vahva kuin minun, mutta se muistuttaakin monelta osin koiraa.

Erityisen kiinnostavaa minusta oli se, että meidän kissojen väritys ja turkkien kuviointi on muuttunut kesyyntymisen myötä paljon vaihtelevammaksi. Luulen, että se johtuu piiloutumistarpeen vähentymisestä.

Mutta onhan niin tapahtunut myös ihmisillä! Näin kissamuistiin kun on luottaminen, väitän, että on ihmisten vaatetus muuttunut myös ajan myötä hurjasti. Värejä, muotoja, malleja ja koristeluja on tullut huimasti lisää. Ei ole enää valkoisen, harman ja ruskean eri sävyjä, vaan neonvärejä, strasseja ja jopa pimeässä hohtavia vaatteita.

Onneksi meidän kissojen turkit eivät loista pimeässä. Emme silloin nimittäin ehkä näkisi niin hyvin hämärässä.

Harjaa minua!

Näin talviaikaan meillä kissoilla, vaikka oleskelisimme vain sisällä, on paksut turkit. Emäntä on vihdoin ottanut taas harjan käteensä ja hemmotellut minua ja kämppistäni viime päivinä.

Minä tykkään siitä, kun minua harjataan, mutta emäntä sanoo, että kämppikseni vasta siitä tykkääkin. Suorastaan rrrakastaa. Se tepastelee edestakaisin siinä harjan alla, yrittää joskus näykkäistä harjaa. Minä vain makoilen ja kehrään, tai ainakin tänään tein niin. Voi olla, että olen joskus saattanut kiemurrellakin innostuksissani. Enkä ehkä ihan aina ole pysynyt paikallani, jos minua on harjattu seisaaltaan. Mutta ainakaan en ole joka kerta yrittänyt tassullani ottaa kiinni harjasta.

Olen kuullut, ettei kaikki kissat tykkää harjaamisesta. Ihmettelen sitä kovin, koska harjaaminen on yksi parhaimmista tavoista saada rapsutuksia pitkään.

Vaikka pahin karvanlähtöaika sijoittuukin lämpimämmälle vuodenpuoliskolle, saattoi meistä jokunen karva irrota harjaan. Isäntä meinasi niitä jo hyödyntää tyynyntäytteeksi tai johonkin muuhun.

Olisipa ihanaa antaa jollekin lahjaksi tyyny, joka on täynnä minua! Ehkä pitäisikin tallettaa tipahtelevia karvojani ja hyötykäyttää niitä ensi jouluna lahjoihin. Olenhan minä aikamoisen pehmeä.