maanantai 18. helmikuuta 2013

Harjaa minua!

Näin talviaikaan meillä kissoilla, vaikka oleskelisimme vain sisällä, on paksut turkit. Emäntä on vihdoin ottanut taas harjan käteensä ja hemmotellut minua ja kämppistäni viime päivinä.

Minä tykkään siitä, kun minua harjataan, mutta emäntä sanoo, että kämppikseni vasta siitä tykkääkin. Suorastaan rrrakastaa. Se tepastelee edestakaisin siinä harjan alla, yrittää joskus näykkäistä harjaa. Minä vain makoilen ja kehrään, tai ainakin tänään tein niin. Voi olla, että olen joskus saattanut kiemurrellakin innostuksissani. Enkä ehkä ihan aina ole pysynyt paikallani, jos minua on harjattu seisaaltaan. Mutta ainakaan en ole joka kerta yrittänyt tassullani ottaa kiinni harjasta.

Olen kuullut, ettei kaikki kissat tykkää harjaamisesta. Ihmettelen sitä kovin, koska harjaaminen on yksi parhaimmista tavoista saada rapsutuksia pitkään.

Vaikka pahin karvanlähtöaika sijoittuukin lämpimämmälle vuodenpuoliskolle, saattoi meistä jokunen karva irrota harjaan. Isäntä meinasi niitä jo hyödyntää tyynyntäytteeksi tai johonkin muuhun.

Olisipa ihanaa antaa jollekin lahjaksi tyyny, joka on täynnä minua! Ehkä pitäisikin tallettaa tipahtelevia karvojani ja hyötykäyttää niitä ensi jouluna lahjoihin. Olenhan minä aikamoisen pehmeä.

2 kommenttia:

  1. Meillä on kisulle tavan kisuharja ja furminaattori, se on aivan huippu! Kisu kehrää onnellisena, kun harjaa furminaattorilla ja samalla lähtee aluskarvaa mukavasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Furminaattori - se kuulostaa hienolta! Täytyy sanoa emännälle, että ostaa minulle sellaisen. Ehkä minusta sitten tulee ihan elokuvatähti!! t. Leijona

      Poista