Lehtiä, lehtiä

Syksyllä lehdet putoavat puista. Minä en noista puun lehdistä niin välitä, mutta se on kyllä sanottava, että on kivaa, kun näkee paremmin kaikki pikkulinnut ja oravat sun muut. Koska kesäisin ne on usein piilossa, eikä ikkunasta katsoessa näe kuin lehtien piilossa olevia oksia.

Minusta on hassua, että myös postiluukusta tulee lehtiä. Mutta ne ei ole puun lehtiä vaan sanomalehtiä, mainoslehtiä ja aikakauslehtiä. Minä tykkään niitä lukea, kuten tiedätte. Ainakin sillä tavoin, että makoilen niiden päällä. Kämppikseni saattaa joskus tylsistyksissään repiä ja silputa niiden reunoja.

Näihin kuviin kokosin joitakin lehtiä, mitä meille tulee. Tosin huomasin, että niiden nimissä oli kirjoitusvirheitä, joten pyysin emäntää korjaamaan. Kuten arvata saattaa, varsin kissamaista. ;)

Tämä on suosikkilehteni, koska se kertoo lähialueen jutuista.

Kissan Liigaa lukee erityisesti isäntäni.

Yhteiskissa tulee moneen kotiin.

Kotiinkissa-lehdessä on yksi K liikaa.

No nyt päästiin asiaan!

Atsii ja niisk

Syksy on kuulemma flunssa-aikaa. Se tarkoittaa sitä, että ihmisillä muuttuu ääni, kuuluu yskimisiä ja aivastuksia vähän enemmän kuin muulloin ja kaikkialla on nenäliinaruttuja. Ihan kuin joku olisi kirjoittanut jotain ja on tyytymätön lopputulokseen. Olen sellaista nähnyt elokuvissa.

Emäntä on valitellut kurkkukipua ja syönyt sellaisia inhottavia juttuja, joita syödessä kun puhaltaa, tulee kylmä viima. Minäkin olen aivastanut tänään kymmeniä kertoja, mutta se oli vain karva, joka ärsytti nenääni.

Siitä tulikin mieleeni, että terveys on semmoinen asia, että sen muistaa vasta sitten, kun on sairas. Olen kuullut, että varsinkin vanhat ihmiset puhuvat paljon terveydestä ja korostavat sen merkitystä. Minä olen ollut aika lailla terve, paitsi korvani reagoivat, kun minulla puhkesi allergia. Mutta eipä ole juuri muuta vaivaa ollut. Täytyy varmaankin välillä muistella niitä aikoja, ettei ihan pääse unohtumaan se, miten mukavaa on olla terve.

Minä toivon, ettei vauva tule kipeäksi, koska se varmaan huutaisi enemmän silloin. Vaikka ei minua niin kovasti haittaa, että se itkee. Olen hyvin usein makuuhuoneen ovella jo menossa, jos vauvan ääni kuuluu sellaisesta hassusta kaiuttimesta. Tiedän, että silloin emäntä menee katsomaan vauvaa, ja minä voin puikahtaa makuuhuoneeseen - hoitamaan vauvaa tietysti!

Leijona kuin partiolainen - aina valmiina, kun kutsu käy.

Juoruilua

Kämppikseni mouruaa kovasti. Minä sanon, että se juoruaa*. Mutta en kyllä tiedä, mitä asiaa sillä voi olla, koska se yleensä vain nukkuu päivät pitkät jossain luolassa. Emäntä sanookin sitä luolakissaksi. Oikeasti meillä ei ole luolia, mutta kämppis tykkää mennä esimerkiksi kantokoppaan, nojatuolin tyynyjen tai viltin alle, kaappiin vaatteiden päälle tai johonkin muualle ahtaaseen paikkaan. Ja niitähän riittää, kun se on aika iso.

Mutta viime viikkoina kämppikseni on löytänyt uuden harrastuksen. Iltaisin, kun vauva menee nukkumaan, istuu emäntä usein sohvalla ja neuloo tai virkkaa. Minä luulen, että kämppikseni puhuisi tikkaamisesta, koska on sieltä Halsualta. Kämppikseni kömpii silloin ulos luolastaan ja tulee köllöttelemään sohvalle emännän viereen. Se saattaa pitkän aikaa tuijottaa lankakerää ja puikkoja, välillä yrittää napata niistä kiinni. Joskus emäntä on sitä vähän torunutkin.

Minä olen katsonut tuota puuhaa etäämmältä. Yritin kerran itsekin napata lankakerästä, mutta totesin, että ei siinä ole mitään järkeä, joten olen vain huvittanut itseäni seuraamalla kämppikseni touhua. Se on aika hassun näköinen, kun tuijottaa liikkuvia puikkoja hypnoottisena. Jos minä opettelisin neulomaan, olisi minun ehkä mahdollista saada hypnotisoitua kämppikseni. Ja mitähän siitä sitten tulisikaan...

* Termille käännös kissa-ihminen-kissa -sanakirjastani: puhuu toisten asioita.

Story of my life

Ja nyt se on jo sarjakuvassa. Elämäni palanen. Tänä aamuna heräsin aikaisin, luin lehteä ja löysin sen Hesarin viimeisiltä sivuilta. Pertti Jarla osaa selvästi toimia tulkkina maailman ja kissan välillä.

Tuo sarjakuvan ukkeli on kuin emäntä, paitsi emäntä on kauniimpi. Niin ja tietysti jos ruvetaan vertailemaan minua ja kuvassa olevaa kissaa, voidaan päätyä puolueettomasti aivan samaan lopputulokseen - minä olen komeampi (ja joku sanoi söpömpi, mutta minä preferoin sanaa komea).

Tuo sarjakuva sai minut miettimään sitä, että miten olla läsnä. Tuntuu, että nuo ihmisolennot ovat varsin usein jossain muualla kuin oikeasti ovat. Elävät haaveissaan, menneissä tai yrittävät olla monessa paikassa yhtä aikaa, eivätkä aina näe sitä, mitä siinä lähellä on. Kuten kissa, jota rapsuttaa.

Olen huomannut, että tietokone syö aikaa minun rapsuttamiselta ja paijaamiselta. Jos emännällä on läppäri sylissä, ei se huoli siihen minua. Vaikka olen minä paljon pehmoisempi ja kehrään ja lämmitän vähintäänkin yhtä hyvin kuin tuo laite. Sitä paitsi stressinpoistoon minä olen paljon paljon parempi kuin kone!

Mietin, mitä voisin tehdä sille, että oikeasti ihmiset olisivat enemmän läsnä siinä hetkessä ja paikassa, missä kulloinkin ovat. Ja ehkä vähentäisivät vähän sitä läppäri sylissä istumista. Ottaisivat välillä kissan syliin. Maailma olisi paljon parempi paikka.

Kun joulu on

Kohta on joulu. Ainakin niin olen päätellyt, kun emäntä on ruvennut väsäämään joululahjoja. Puikot vaan heiluu. Ihmettelen vaan, kun puissa on vielä lehtiä, ja muistelen, että joulun aikoihin yleensä on ollut vähän synkempää ja valkoisempaakin usein.

Tämmöistä ulkona on ollut yleensä lähellä joulua.

Mutta kynttilöitä kuitenkin jo palaa melkein joka ilta. Olen sanonut vauvalle, ettei niihin kannata koskea, mutta ei se vielä ymmärrä. Emäntä on joskus minulle sanonut niin, ja minä olen oppinut. Kynttilän liekki on aika jännä, mutta kuuma ja voi polttaa.

Minä olen jo keksinyt, mitä voisin toivoa joululahjaksi! Kuulin yhdeltä emännän kaverilta tämmöisestä kirjasta. Kissojen Suomi! Se kuulostaa hyvältä. Sen aion lisätä toivelistalle. Niin, pitäähän sen listan kirjoittaminen aloittaa ajoissa, koska sitä ei välttämättä ole kovin nopea tehdä.

En yleensä lue juuri muuta kuin lehtiä ja internetiä, mutta tuon kirjan haluan lukea. Jos meillä kissoilla olisi oma Tassukirja, voisin tykätä tuosta kirjasta siellä, mutta nyt minun täytyy ulkoistaa tykkääminen emännälle. Nimittäin löysin ihmisten Nassukirjasta tai jostain semmoisesta tuosta kirjasta lisää.

Oi, tulisipa joulu jo pian! Ja joulukuusenpallot!

Harmaa on uusi musta

Leijona sano, et mä saan taas kirjottaa. Tai oikeestaan se sano, et sillä on ny jotain muuta tekemistä. Se taitaa olla vähä suuttunu. Me nimittäin kisattiin tässä ja noi porukat oli pois. En kyl tierä oliko ne siks pois. Mä kyl vähä huusin niitten perään.

Emäntä keksi ton otsikon, ku se oli lukenu semmosen jutun että kuinka vanha kissa sinulla on? Mä tierän, et Leijona on noita asioita miettiny. Mä en oo kyl juurikaan, mut oon mä huomannu, et mul on semmosii hohtavii karvoja turkissa. Musta ne on aika hienoja. Ja oommä huomannu, et mä oon isompi ny ku pentuna.

Mä oon ny 57 vuotta, jos emäntä osaa laskee oikein. En kyl tierä, voiko siihen luottaa, et se osaa laskee, ku ei meillä oo pulkkaakaan vielä. Luulen, et ku toi vauva kasvaa se osaa laskee.

Ja siinä lehressä, josta toi juttu on, sanottii, et joskus vanhojen kissojen tarttee käyrä hammas lääkärissä. Mä oon käyny eikä se ollu kivaa. Toivottavasti isäntä ei enää mua vie semmoseen.

Emäntä, isäntä ja vauva kävi Halsualla taas. Mä en päässy mukaa, kun auto oli täynnä. Mut mä näin yhren vireon, jossa se mun hopee hiuksinen vara hoitaja puhu. Oikeesti siinä näky vauva, mut mä kuulin, et se ei ollu vauva kuka puhu. Ei se sanonu "kasso isse", mut mä kuulin et se on se vara hoitaja. Ja sit mä mourusin, ku mä muistin, et se antaa herkkuja.

Minä ja hän

Minä ja hän, tiedän sen - meillä on koti yhteinen.

Minä olen auttanut emäntää vauvan hoidossa. Olen kiehnännyt ja kehrännyt vieressä, kun vauva on ollut emännän sylissä sohvalla. Olen myös aina juossut vauvan luo, kun se antaa makuuhuoneessa äänimerkin. Tosin minun olemista makuuhuoneessa on rajoitettu, mistä en pidä. Tuossa kuvassa vahdin, ettei vauva putoa.

Tänään vauva lopetti itkemisen, kun minä maukaisin, ja jäi katsomaan minun perääni. Yleensä minä en kyllä kauaa jaksa kuunnella, kun vauva huutaa. Hoitakoon emäntä silloin. Minä otan mielummin nuo nukkumavuorot.

Mistä puheenollen, olen myös lämmittänyt vauvan sänkyä, mutta sieltä minut on ajettu heti pois. Ihmettelen sitä kovin, sillä en ainakaan muista kuulleeni kieltoja. Emäntä sanoi, että on kielletty useita kertoja, ja että minulla on valiokuulo. (valiKoIVA kuulo t. emäntä)

Vauva alkaa olla jo aika iso - minunkokoinen. Emäntä arveli, että vauva painaa ehkä jo vähän enemmän kuin minä, muttei vielä niin paljoa kuin kämppikseni. Mutta vielä sillä ei ole häntää. Ehkä jouluna on jo.

Tavoitteita

Meillä kävi viime viikolla yksi vauvantapainen, mutta vähän isompi. Ja se liikkui! Siis muutoinkin kuin sätki ja potki, liikkui ympäri meidän kotia. Mutta ei sillä tavalla kuin isäntä ja emäntä ja muut meidän vieraat, vaan neljällä jalalla. Se kiljahteli ja huusikin! Minä katselin sitä kauempaa silmät pyöreinä. Kävin välillä lähellä haistelemassa, mutta varoen. Kämppikseni kävi puskemassa sitä useampaan kertaan, ja siitä se tykkäsi. Minulla on sellainen tunne, että semmoinen liikkuminen on meidän vauvan tavoitteena.

Kuten myös tarttuminen. Olen huomannut, että vauva on nyt huomannut minut, koska se katsoo minun liikkumistani selvästi tarkkaavaisemmin kuin ennen. Minua vähän jännittää se, että sen kädet yltävät kohta rapsuttamaan minua. Olen nähnyt, kun vauva ottaa kiinni Maijamehiläis-lelustaan. Entä jos sen tavoitteena onkin kiskaista minua hännästä?!

Minun tavoitteena on vähintäänkin voittaa se "Suomen fiksuin lemmikki" -kilpailu. Olen alkanut hioa erityistaitojani tai lähinnä sitä telepatiaa. Koska se on niin huonosti todistettavissa, ajattelin itse opetella kirjoittamaankin tietokoneella. Hiirtähän osaan jo käyttää, viuh ja naps vaan.

Suomen fiksuin lemmikki?

Emäntä teki luultavasti minulle torkkupeiton.

Huomasin tämmöisen kilpailun olemassaolon. Vinkkasin heti emännälleni, että minussa todellakin on ainesta voittaa tuo. Harmittelen vaan sitä, että emäntä on liian hidas taltioimaan minun osaamistani. Kuulostaisi kyllä aika hienolta olla virallisesti "Suomen fiksuin lemmikki". Kuten tiedätte, minulla noita erityistaitoja riittää.

Ensinnäkin telepatia. Tämä blogin kirjoittaminen. Ei taida jokakissalta onnistua välittää telepaattisesti jollekin kirjoitustaitoiselle omia ajatuksiaan.

Toisekseen ovien avaaminen. Tästä voisi saada joskus hyvänkin videon. Tosin kuulin eräältä lukijaltani, että heidän kissansa avaa ikkunaluukun. No mutta, jos meidän asunto sijaitsisi alakerrassa, olisi minullakin siihen motivaatiota.

Kolmanneksi erityistaidokseni yhdessä kämppiksen kanssa voin nimetä sen, että osaamme erottaa tiettyjen lautasten kolahduksen. Siinä saavat emäntä ja isäntä tiskatessaan olla varovaisia, etteivät anna vahingossa väärää informaatiota meille. Nimittäin ne lautaset on tarkoitettu meidän katkaravuille. Olemme heti kissana paikalla, kun nuo kolahtavat.

On tuossa kuitenkin vielä muutama viikko aikaa emännällä laittaa video menemään, joten yritän patistaa häntä.