torstai 4. lokakuuta 2012

Kissan päivä

Tänään on Eläinten päivä. On hienoa, että meidät eläimet muistetaan valtakunnallisesti ihka omalla päivällä. Aion kuitenkin tehdä aloitteen, että tulisi myös vuosittainen virallinen Kissan päivä. Tai oikeastaan voisi olla vaikka kokonainen viikonloppu, joita voisi kutsua Kissanpäiviksi.

Kuulemma kymmenisen vuotta sitten oli Eläinten päivän teemana Kissan päivä, mutta ei se riitä, että vain kerran kymmenessä vuodessa. Me tarvitsemme jokavuotisen virallisen juhlapäivän, jolloin emäntämme ja isäntämme ottavat lomaa töistään, pistävät vauvansa hoitoon, rapsuttavat ja paijaavat meitä kissoja ja antavat meille herkkuruokia. Eikä kyllä olisi ollenkaan pahitteeksi, että saisimme myös jotain kivoja lahjoja.


Minulle tämän aamun kohokohta oli puikahtaa makuuhuoneeseen, kun vauva oli isännän vieressä aamupäiväunilla. Vauva oli juuri heräilemässä ja avasi silmänsä juuri, kun minä työnsin kuononi hänen naamansa lähelle. Olipas se ilme! Hetken päästä se yritti koskea minuun. Minä annan sen kyllä koskea, koska se osaa niin nätisti hipaista.

Ehkä minun emännän ja isännän ei tarvitsisi viedä vauvaa hoitoon Kissan päivänä, kunhan muistavat, että minun tarpeista täytyy huolehtia ensimmäiseksi. Tänään olenkin saanut rapsutuksia sekä olen makoillut niin emännän kuin isännänkin sylissä. Vielä ajattelin näyttää tämän ilmeeni ja herkutella illan päälle katkaravuilla. Ehkä annan vauvan vielä vähän silittääkin minua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti