lauantai 23. marraskuuta 2013

Kuvaajan eteen?

Hei emäntä, tähtää ylemmäs!
Minä olen kovasti harkinnut menemistä ammattivalokuvaajalle, kun ei tuo emäntä taida osata ottaa kuvaa, johon saisi korvat mukaan. Kyllähän kissalla täytyy korvat olla kuvassakin!
Melkein onnistuit!
Hei, nyt se onnistui, ainakin melkein. Mutta siis luin Leijonan Uutisista (ja huomasin, ettei se lehti ole vieläkään korjannut omaa nimeään, vaan edelleen ilmestyy nimellä Helsingin Uutiset), että nykyisin yhä useampi haluaa ammattikuvaajan ottaman kuvan lemmikistään. Uskon, että emäntäkin haluaisi, mutta ei vain ole saanut aikaiseksi.
Haaveilija!
Toisaalta voi olla, että monikaan eläin, ainakaan kissa, ei kovin suopeasti suhtaudu siihen, että mennäänkin ihan johonkin muualle. Mutta olen kuullut, että joku valokuvaaja voi tulla kotiin. Se olisi kyllä hienoa, jos joku tulisi meille. Saattaisi saada minut ja kämppikseni ehkä jopa pikkuemännän kanssa samaan kuvaan. Tai sitten ei.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti