lauantai 8. marraskuuta 2014

Vain kissanelämää

Nyt loppui taas se Vain elämää -ohjelma. Toivottavasti sen tilalla alkaa joku muu ohjelma, jota emäntä katsoo. Nimittäin minulle on ollut yhtä juhlaa se, että olen saanut rauhassa makoilla pitkän tovin emännän sylissä, kun se on sitä katsonut.

Voisin ehdottaa noille tv-kanaville, että tekisivät kissaversion tuosta ohjelmasta: Vain kissanelämää. Se vasta olisikin katsojamenestys, ihan varmasti. Onhan kissavideot Youtubessakin suuria hittejä!

Vain kissanelämää -formaatissa seurattaisiin viikon ajan seitsemää kissaa ja heidän elämäänsä. Joka päivä yksi kissa saisi olla pääosassa ja syötäisiin sen kissan lempiruokaa. Toiset esittäisivät oman tulkintansa pääosakissan elämästä ja mahdollisesta tuotannosta.

Osallistujat olisivat tietysti kuuluisia kissoja, esimerkiksi bloggaamisesta kuuluisaksi tulleita tai levyn tehneitä, mutta niitä taitaa olla aika harvassa. Minä luonnollisesti olisin mukana. Sitten kaikki tietysti kehuisi sitä päivänsankaria (eli minua!). Ja ruokailujen välissä olisi jotain hauskaa tekemistä. Minä voisin vaikka haastaa muut leikkimään pikkuihmisten kanssa.

Uskon, että Vain kissanelämää -formaatti houkuttelisi huimasti mainostajia sekä saisi katsojat hyvälle tuulelle. Jähmettyisipä emäntäkin taas sohvalle hetkiseksi.

2 kommenttia:

  1. Mikä idea: Vain kissanelämää! Eikun ehdottamaan asiaa eteenpäin!

    VastaaPoista
  2. Joo, sitä ohjelmaa meilläkin voitaisiin seurata, kannatetaan!
    - Pipsu ja Miiru -

    Ihanat kuvat sun emännästä tuolla edellisessä postauksessa, tosi kauniit!
    - Emäntä -

    VastaaPoista