tiistai 18. marraskuuta 2014

Joulunodotusta

Taas on se aika vuodesta, kun meillä on paljon kynttilöitä ja emäntä juo sitä maustemehua. Nyt se kaivoi jostain musiikkiakin ja kuuntelee iltaisin, kun pikkuihmiset on menneet nukkumaan. Kämppikseni loikoilee, mutta minulla on sellainen kutina viiksikarvoissani, että kohta on taas tonttuja liikkeellä.

Meillä on jo tehty ja syöty niitä maustekeksejä, ja sitten niitä vaillinaisia tähtiä, missä on sellainen läjäys keskellä. Pikkuemäntä ei uskaltanut maistaa niitä. Maustekeksejä se kuitenkin teki ja söi, kissanmuotoisia tietysti, vaikka oli sillä niitä muumimuottejakin. Minä kävin vain haistelemassa.
 
Emäntä on vähän jouluhöpsö. Mutta sellaisia ihmisiä taitaa olla muitakin, sillä olen huomannut taas blogini tilastoja katselleena, että nyt netistä etsitään jo joulujuttuja. Ja minun blogistani ja kahden edellisvuoden joulukalenteristahan niitä löytää! Joulurunoja ja jopa tiernakissat.

2 kommenttia:

  1. Oo, teillä on jo jouluisia juttuja enemmänkin. Parasta joulussa on meistä ne joulukoristeet; pallot ja nauhat.

    VastaaPoista
  2. Me ollaan nuuhkuttelijoita, niin se joulukuusi (tai mitä oksia sen tilalle ehkä tuodaankin) on meistä hauskinta. Tutkitaan kaikki neulaset, nuuh nuuh!
    - Pipsu ja Miiru -

    VastaaPoista