lauantai 15. maaliskuuta 2014

Tarkkailuasemissa

Kuten tarkkamuistisimmat lukijani varmasti huomasivat, ei tämän viikon Kuuluisa kissa-kisseportaasisarja ilmestynytkään. Älkää olko huolissanne, se jatkuu taas ensi viikon keskiviikkona. Emäntä ei ole ehtinyt ollenkaan toimimaan sihteerinäni, se on ollut liian kipeä ja kiireinen. Olen huomannut, ettei se juurikaan voi lähteä siitä pienestä otuksesta kauemmas. Ja toisekseen, emäntä on ollut varsin huonolla tuulella siitä, ettei meillä toimi se hiiretön loukku. Vai olikohan se langaton verkko?

Minä olen täällä kotona tarkkailuasemissa. Pikkuemäntä on pitänyt showta, sen pikkusisko (niin, sain kuulla, että se on oikeasti pikkusisko se otus, koska se on tyttö ja pienempi kuin pikkuemäntä) on huutanut äänensä käheäksi, koska se ei ole päässyt käymään hiekkalaatikolla. Minä katson paremmaksi häipyä huoneesta, kun desibelitaso nousee tarpeeksi.

Olen vähän ihmetellyt sitä pikkusiskoa, mutta enemmän olen ihmetellyt sitä, ettei meillä ole käynyt paljoa ihmisiä, niin kuin kävi silloin, kun pikkuemäntä syntyi. Nimittäin noilla meidän ihmisillä ei ole selvästikään nyt tarpeeksi aikaa rapsutella ja hoitaa meitä tarpeeksi, niin minun mielestä meille saisi tulla kyllä ihmisiä rapsuttelemaan meitä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti