Kesykissa?

Minäkö kesy? Toivot vain!

Luin artikkelin siitä, kuinka kissojen kesyyntyminen on tapahtunut. Minusta tuo aihe on hyvin mielenkiintoinen ja ylipäänsä historia ihmisen ja kissan välillä.

Kissa on saanut itse kesyttää itsensä. Ja miksi kissa on antanut itsensä kesyyntyä? No tietysti siksi, että ihminen on tajunnut antaa kissalle sopivaa muonaa. Kyllä hyvä ruoka aina kissan lähimaastossa pitää!

Siinä jutussa kerrottiin myös, ettei kissa ole kokonaan kesy. No se ei tietenkään ole minulle mikään yllätys! Meillä on hyvin vahva oma tahto ja tahdomme pitää siitä kiinni. Tosin kämppikseni tahto on paljon vähemmän vahva kuin minun, mutta se muistuttaakin monelta osin koiraa.

Erityisen kiinnostavaa minusta oli se, että meidän kissojen väritys ja turkkien kuviointi on muuttunut kesyyntymisen myötä paljon vaihtelevammaksi. Luulen, että se johtuu piiloutumistarpeen vähentymisestä.

Mutta onhan niin tapahtunut myös ihmisillä! Näin kissamuistiin kun on luottaminen, väitän, että on ihmisten vaatetus muuttunut myös ajan myötä hurjasti. Värejä, muotoja, malleja ja koristeluja on tullut huimasti lisää. Ei ole enää valkoisen, harman ja ruskean eri sävyjä, vaan neonvärejä, strasseja ja jopa pimeässä hohtavia vaatteita.

Onneksi meidän kissojen turkit eivät loista pimeässä. Emme silloin nimittäin ehkä näkisi niin hyvin hämärässä.

Vain kissanelämää

Nyt loppui taas se Vain elämää -ohjelma. Toivottavasti sen tilalla alkaa joku muu ohjelma, jota emäntä katsoo. Nimittäin minulle on ollut yhtä juhlaa se, että olen saanut rauhassa makoilla pitkän tovin emännän sylissä, kun se on sitä katsonut.

Voisin ehdottaa noille tv-kanaville, että tekisivät kissaversion tuosta ohjelmasta: Vain kissanelämää. Se vasta olisikin katsojamenestys, ihan varmasti. Onhan kissavideot Youtubessakin suuria hittejä!

Vain kissanelämää -formaatissa seurattaisiin viikon ajan seitsemää kissaa ja heidän elämäänsä. Joka päivä yksi kissa saisi olla pääosassa ja syötäisiin sen kissan lempiruokaa. Toiset esittäisivät oman tulkintansa pääosakissan elämästä ja mahdollisesta tuotannosta.

Osallistujat olisivat tietysti kuuluisia kissoja, esimerkiksi bloggaamisesta kuuluisaksi tulleita tai levyn tehneitä, mutta niitä taitaa olla aika harvassa. Minä luonnollisesti olisin mukana. Sitten kaikki tietysti kehuisi sitä päivänsankaria (eli minua!). Ja ruokailujen välissä olisi jotain hauskaa tekemistä. Minä voisin vaikka haastaa muut leikkimään pikkuihmisten kanssa.

Uskon, että Vain kissanelämää -formaatti houkuttelisi huimasti mainostajia sekä saisi katsojat hyvälle tuulelle. Jähmettyisipä emäntäkin taas sohvalle hetkiseksi.

Ihana kissa -kuvaus

Emäntä kävi vähän aikaa sitten semmoisessa kuvauksessa, jossa se puunattiin ja suittiin siistiksi ja sitten otettiin valokuvia. Minä näin niitä kuvia ja katsoin semmoisen videon, missä emäntä oli pääosassa. Jotenkin ne kuvat vaikuttivat minusta vajavaisilta, sillä niissä oli vain emäntä. Jo entisaikojen kuvaukselliset naisihmiset ymmärsivät sen, että kissa kuvan tai maalauksen täydentää. Ihmettelen suuresti, miksei emäntä tätä ole sisäistänyt eikä ottanut minua sinne mukaan.

Taidankin mennä ihan itse semmoiseen Ihana kissa -kuvauselämyspäivään, jossa minut harjataan ensin ja ehkä kynnet viilataan teräviksi. Sitten olen vain oma itseni, ja kaksi valokuvaajaa kuvaa minua. Ehkä joku yrittää välillä siirtää häntäni paremmin kuvaan sopivaksi, mutta minä heilautan sen tietysti heti takaisin. Sitten tilaan kuvia, joita voin lähettää kaikille ihailijoilleni, ja tauluja, jotta olisin oikeasti joka paikassa. Seinällä muuten kuin taulun kuvassa pysyminen on nimittäin vähän vaikeaa, myös meille kissoille.

Tässä muutama niistä emännän kuvista. Ensimmäisen on ottanut Mirkku Merimaa, kaksi seuraavaa Niina Stolt.

Tähän kyllä kuuluisi kissa olkapäälle, ettei olisi niin paljas!

Mitä emäntä katsoo? No kissaa tietysti!!

Tähän kuvaan tulisi enemmän toimintaa, kun minä pääsisin repimään tuota harsoa!

Emäntäaikaa

Juuri nyt ollaan emännän kanssa hetki kahdestaan kotona. Tai no on kämppis, mutta sitä ei lasketa, koska se nukkuu. Otan tietysti kaiken ilon irti. Suostuin kuvaan, koska emäntä on pitänyt minua sylissään ja rapsutellut minua.

Olenkin saanut olla rauhassa vähän liikaa, koska emäntä ja pikkuihmiset oli viikonlopun jossain mökissä ja isäntä töissä. Minä sain makoilla ihan missä halusin! Mutta oli hiljaista, liiankin. Jostain kaukaa kuului vain kämppikseni oksennus, koska se ei tykkää siitä, ettei ihmisiä ole kotona. Se ahmii raksuja ja oksentaa, ajankulukseen ilmeisesti. Vaikka kyllä minä voisin juosta sen kanssa, jos se vaan pyytäisi nätisti.

Kurpitsapäivä meni jo. Laitoinkin oman kuvallisen kannanottoni siitä sinne tassukirjaan. Kynttiläpäiväkin meni. Muistelin silloin kaikkia poisnukkuneita kissoja. Olen huomannut, että niitä on vuosi vuodelta enemmän.

Mutta nyt pitää mennä vielä hetkeksi nautiskelemaan siitä, että pikkuihmiset eivät häiritse minun ja emännän rapsuttelutuokiota. Aion kehrätä oikein kovasti, niin ehkä emäntä antaa vielä kinkkuakin.

Piikki sika?

Me yritettii kans sitä ympyrä juttuu mitä kaikki kissat varmaa o tänää tehny. Mutku ainoo joka siitä ympyräst oli kiinnostunu oli pikku sisko nii mä laitoin tämmöset kuvat tänne Leionan plogiin ny. Mummielestä paras ympyrä tulee mun hännäst.

Ekaks se näytti iha piikki sijalta!

Sit se muuttu vähä kissa maisemmaks ku sen häntä tuli esiin.

Kahden kauppa

Vaikka tuo pikkusisko välillä muriseekin pelottavasti, on meillä erikoinen yhteys. Sellainen taitaa olla myös pikkuemännän ja kämppikseni välillä. Olemme valinneet puolemme.

Olenkin kertonut, että pikkusisko nauraa, kun näykin hellästi sen sormia. Se oikein tarjoaa välillä niitä sormia ja odottaa, että minä vähän näykkäsen.

Eilisaamuna emäntä heräsi siihen, että oli kuullut pikkusiskon olevan sängyssään hereillä. Kun emäntä nousi, se tietysti ihastui suunnattomasti siitä, että minä olin siellä pikkusiskon seurana. Pikkuemäntä näet oli yöllä kömpinyt huoneeseen isoon sänkyyn nukkumaan ja avannut minulle oven.

Vauva hihkui innosta nuolleessaan turkkiani. Meillä on näet sellainen sopimus, että jos minä vähän hellästi näykkäisen sitä, se pesee minua.

Vaara uhkaa?

Emännän sylissä olen turvassa.

Meille on muuttanut jokin suuri ja pelottava kissaeläin. Minä kuulin sen! Tosin kun käännyin katsomaan, se oli ihan pikkusiskon näköinen. Mutta kyllä se vähintäänkin tiikeriltä kuulosti! Katsoin paremmaksi luikkia äkkiä pois paikalta.

(emäntä: Valitettavasti en ole saanut kuvaa/videota näistä tapahtumista, mutta kuopus on ruvennut tekemään kaikenmaailman ääniä, joista karjumismurina tuntuu olevan suosikki. Kissat kaikkoavat korvat luimussa ja häntä koipien välissä oitis kauas, kun neiti aloittaa.)