tiistai 1. tammikuuta 2013

Uudenvuodenlupaus

Vuoden ensimmäinen päivä! Aika jännittävää, kun nyt tulee blogitekstiini ihan uusi vuosiluku, 2013! Ei tämä päivä muuten mitenkään hirmuisen erilainen ole, mutta ennen en ole juurikaan kiinnittänyt noihin numeroihin huomiota. Onkohan kolmetoista oikeasti onnen- vai epäonnenluku?

Olen kuullut, että jossain päin maailmaa joitakin numeroita boikotoidaan. Esimerkiksi lentokoneessa ei ole sen numeroista penkkiriviä tai hotellissa kerrosta. Aika outoa minusta. Ihan kuin ne numerot jotain tekisivät. Sitä paitsi numerot voi kirjoittaa myös kirjaimin.

Onneksi kuitenkin on myös numerot, sillä niillä saa luvun lyhemmäksi. Se on tärkeää esimerkiksi jos twiittaa. Minusta se on lintujen hommaa. Me kissat vain kehräämme tai bloggaamme, ainakin vielä.

Eilen lupasin, että teen uudenvuodenlupaukseni tänään. Tarvitsen kyllä sen pitämiseen teidän apuanne, Rakkaat Lukijani! Lupaan, että kirjoitan vuonna 2013 joka viikko blogiini, ja aion esitellä blogissani myös lukijakissojani. Eli jos sinulla on kissa, oikea, mielikuvitus-, lainakissa tai vaikka kissapehmolelu, voitko laittaa minulle tai emännälleni viestiä, niin haastattelemme kissaasi blogiini.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti