Vauva kasvaa

Viime aikoina olen taas osallistunut vähän enemmän vauvan hoitoon. Vauva on jo aika iso, vaikkei vieläkään vissiin niin iso kuin kämppikseni. Ei sitä kohta enää voi sanoa vauvaksi. Minun täytyy ehkä ruveta kutsumaan sitä jollain muulla sanalla. Odotan siihen, kun sitä voi sanoa mönkijäksi. Heh. Mutta vielä se ei niin kovasti möngi, istuu kuin tatti. Ehkä sanonkin sitä tatiksi!

Olen melkein mennyt vauvan syliin istumaan, olen haistellut, puskenut ja nuollut vauvaa, olen vahtinut sitä. Hyppäsin tänään vauvan sängyn laidoille, kun vauva vähän itkeskeli sängyssä. Vauva lopetti silloin itkunsa ja jäi katsomaan minua, tottakai!

Yhtenä päivänä emännältä jäi vauvan ruokalautanen pöytään, ja siihen oli jäänyt vähän ruokaa. Yleensä se, mitä vauva syö ei kyllä minua kiinnosta, mutta sillä kertaa ajattelin esipestä lautasen. Tiedättekö miksi? No siksi, että vauvakin saa kinkkua! Se oli jotain mössökinkkua, mistä se ei tykännyt juurikaan. Mutta minä tykkäsin!

Vauva on kyllä kova kilpailija tämän huushollin silppurin tittelistä, sen verran tehokkaasti se tuntuu paperin pieneksi repivän. Kämppikseni pahvilaatikoiden silppuaminen jää kohta kakkoseksi. Ja nyt vauva osaa sanoa minun oikean nimen, tai no ensimmäiset kaksi kirjainta, mutta aivan selvästi! Sitten se osaa kutsua minua vaikka sohvalle viereen makoilemaan. Se taputtaa sohvaa niin kuin emäntäkin. Mutta en minä aina jaksa mennä.