maanantai 1. heinäkuuta 2013

Kuukauden Lukijakissa: Heinäkuu


Vuosi on puolessa ja kalenteri taas kääntynyt. Aika haastatella Heinäkuun Lukijakissaa. Mau, kuka olet?
Olen Ragdoll-kolli. Nimeni on Fatdolls Edrich, mutta ystävien kesken minua kutsutaan Ediksi ja kotona minulla on aika monta muutakin kutsumanimeä. Olemme siskopuoleni Olgan kanssa ihmisrakkaita ja olemme aina siellä, missä tapahtuu jotain. Vaikka olemme lähisukua niin olemme kuitenkin hieman erilaisia luonteeltamme, olisihan se mälsää jos olisimme ihan samiksia.
Tosiaankin, luulen, että siitä tulisi vain maukumista, jos olisimme kaikki samanlaisia.
Minulla on varmaan keskivertokissaa paremmat kommunikointitaidot. Esimerkiksi aina kun haluan herkkuja alan vain naukua ja nousen herkkuhyllyä vasten niin heti isäntä tai emäntä ymmärtää viestini ja saan niitä muikean hyviä pikkuraksuja.

Olen huomannut, että meidän kissojen kommunikointi ei ole ongelma vaan nuo ihmiset. Ne ei ihan aina ymmärrä kaikkia toiveitamme. Sinulla taitaakin olla ihan hyvät ihmiset siellä, kun ymmärtävät. Missä asustelette?
Asun Espoossa kerrostaloasunnossa yhdessä siskopuoleni Olgan ja isännän ja emännän kanssa. Parasta meidän talossa on pitkä suora käytävä, jossa me Olgan kanssa juostaan välillä tosi kovaa ja silloin saa kaikki muut olla tosi varuillaan, ettei satu yhteentörmäyksiä. Kesällä me viihdytään paljon parvekkeella, kun sieltä näkee niin tosi hyvin joka paikkaan ja varsinkin kaikki ilmassa pörräävät otukset on meistä jänniä.
Parveke on ehkä kesässä kaikkein parasta! Mistä ruuasta pidät?
Olen melko kranttu ruuan suhteen. Syön pääasiassa raksuja ja herkuista pidän kovasti. Märkäruuasta nuolen vain kastikkeet ja jätän loput Olgalle. Olga tykkää myös kinkusta ja nakeista, mutta minulle ne eivät maistu. Monet sanovat minua isoksi kissaksi, mutta mielestäni hieman reilu kahdeksan kiloa on juuri sopivasti. Muut kissat ovat vain niin rimpuloita.
Heh, olet varmaan vähän kuin kämppikseni, noin niinkuin koon puolesta. Olet varmaan pikkuemäntää isompi, muttet kauaa, koska se kasvaa kohisten. Mitä teet mieluiten?
Suuresta koostani huolimatta tykkään pelata jalkapalloa ja olen siinä melko taitava. Lisäksi olen kova puskemaan ihmisiä ja tavaroita. Viime aikoina olen nukkunut yöni lavuaarissa, mutta vedestä en kylläkään pidä. Olga on mielestäni vähän hassu, sillä hän tapaa juosta valojen perässä. Eihän siinä ole mitään järkeä.

Ja edelleen kerrot yhtymäkohtia kämppikseeni, sillä hänkin on makoillut lavuaarissa, vaikka emäntä ei sitä olekaan nähnyt. 
Olga on lisäksi kova saunomaan. Minä viihdyn paremmin suihkun puolella, enkä siedä, jos minua ei oteta mukaan suihkuun tai muutenkin jos minulta suljetaan ovet. Olga rakastaa pyyheliinoja ja menee aina niiden päälle makaamaan. Pyyhkeiden puuttuessa myös vaatekasat kelpaavat, eikä haittaa vaikka ne olisivat kuinka likaisia. Yönsä Olga nukkuu sängyssä isännän ja emännän kanssa. Minäkin saatan ajoittain pistäytyä siellä, mutta olen paljon siskopuoltani itsenäisempi.
Hyvä, että emäntäni lukee tämän, sillä nyt hänelle on todisteita, että kyllä kissatkin saa ja voi nukkua sängyssä! Ottaisi opikseen! Taidat olla monessa aika samanlainen kuin kämppikseni, mutta mitä luulet, onko meissä kahdessa jotain samaa?
Yhteistä meissä kahdessa on varmastikin huomionhakuisuus, puskeminen ja herkkujen kerjääminen, vaikka sinun herkkusi eivät minulle maistusikaan.

No hyvä, saan syödä ne itse! Kiitos paljon sinulle vastauksista ja hyvää kesän jatkoa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti