torstai 4. heinäkuuta 2013

Tosiasioita

Olen kuullut, että jotkut ei puhu totta. Ne saattaa kertoa jotain, mitä ei oikeasti ole olemassa, tai jotain semmoista, mitä ei niille ole tapahtunut ja samalla väittää, että on. Ja ihan blogeissaankin. Minä en kuitenkaan ole sellainen. Kaikki, mitä kerron tapahtuneen, on tapahtunut ja mitä kirjoitan ja sanon, on varmasti totta. Ainakin minun mielestäni!

Isäntä, emäntä ja pikkuemäntä lähti eilen monen laukun kanssa matkaan. Toissapäivänä meille tuli meidän hoitajat. Ne on kivoja, kun ne harjaa ja paijaa, leikkii ja ruokkii. Voisi jopa sanoa, että olemme lomalla!

On mukavaa, että pääsemme välillä hetkeksi eroon kämppikseni kanssa noista meidän ihmisistä, mutta vielä mukavampaa on, että meille on niin kivat hoitajat. Eihän siitä nyt mitään tulisi, että minun pitäisi täällä ruveta vesiä laittamaan ja kämppikseni hiekkoja siivoamaan. Kyllä sellaiseen aina palvelijoita tarvitaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti