Tänään on minun päiväni! On kulunut tasan kahdeksan vuotta siitä, kun tulin isännän luo. Muistan sen päivän kuin eilisen. Iäisyys, joka on mennyt ohi silmänräpäyksessä. Sitä sietää siis juhlia.
Isäntä halusi toisen kissan, kun kämppikseni tunsi olonsa hyvin yksinäiseksi. Se oli kuulemma maukunut aina kovaan ääneen, kun isäntä oli tullut kotiin. Isäntä kuuli jo alaovelle sen itkun. Mutta sitten saavuin minä, suoraan Hesyn hoivista, luonnollisesti pelastamaan tilanteen.
Mutta ei sen enempää kämppiksestäni, koska tänään on Leijonan päivä. Aion viettää päivää vaatien huomiota, rapsutuksia ja herkkuja. Joskus täytyy olla oma-aloitteinen muistuttaja, sillä olen huomannut, ettei emäntä saati isäntä muista aina asioita. Uskon kuitenkin tämän päivän sujuvan hienosti hemmoteltavana.
Ensi vuonna pidänkin juhlat oletettujen pyöreiden vuoksi. Niihin juhliin olette kaikki tervetulleita!
Onnea Leijona! Tiedetään tuo ihmisten muisti, joten kannattaa todella aktiivisesti olla juhlista muistuttamassa. Odotetaan sun tulevia bileitä!
VastaaPoistaKiitoskiitos! Olette kunniavieraita ensi vuoden pippaloihin! :) t. Leijona
PoistaOnnittelut Leijonan päivän johdosta!
VastaaPoistaKiitokset onnentoivotuksista! t. Leijona (^^)~
PoistaRapsutus Onnittelut �� kesälomahoitajilta!
VastaaPoistaKiitos! Mau, kur. t. Leijona
Poista