#kutsumua

Osallistuin jo tässä viikolla Suomen Lukiolaisten Liiton kiusaamisen vastaiseen kampanjaan julkaisemalla kuvani eri sosiaalisen median välineissä. Kampanjassa on tarkoitus rakentaa ilmapiiriä, jossa jokainen on hyväksytty omana itsenään.

En tuosta ilmapiirin rakentamisesta paljoakaan tiedä. Ehkä semmoisen ilmapiirin voi rakentaa pikkuemännän legopalikoista, jos ne vaan jotenkin saisi pysymään ilmassa. Omana itsenään hyväksytty -puoli siitä on taas minulle ihan selvää hiirenlihaa.

Muistelen esihistoriaani eli aikaa ennen Hesyn huomiin ja isännälle tuloa. Joku saattoi sanoa minua hylkiöksi, ainakaan kukaan ei minua kaipaillut. Voi siis sanoa, että olen ollut kiusattu hiljaisesti. Mutta nyt on elämäni oikeaa kissanelämää, ja ainakin joskus voin tuntea olevani rakastettu. Silloin kun emäntä ottaa minut viereen tai syliin. No ehkä joskus muulloinkin.

Haluan omalla esimerkilläni muistuttaa, ettei pienempiä saa kiusata, eikä isompiakaan. Ei myöskään samankokoisia. Ja kiusaamista on myös ulkopuolelle jättäminen. Eikä kaveria saa jättää. Yhdessä on hauskempaa.