Karmea kohtalo?

Jokin aika sitten luin taas Leijonan Uutisista siitä, että täällä Helsingissä Viikin löytöeläintalossa joudutaan lopettamaan löytökissoja. Viime vuonna yli 150 kissaa vaivutettiin ikiuneen. Toisaalta hieman useampi löysi itselleen uuden kodin sitä kautta.

Minusta on hyvin surullista ensinnäkin se, että kissa hylätään tai katoaa, eikä enää löydä kotiinsa. Myös ikiuneen vaivuttaminen (mitä lehti kutsui eutanasiaksi, mutta minusta se on kammottava sana, niin käytän mielummin omaa termiäni) on hyvin surullista. Ymmärrän sen silloin, jos kissa on kovin sairas ja tuskainen, mutta jos kyse on vain siitä, ettei kissalla ole muuta paikkaa, se on kamalaa!

Lajitovereilleni, jotka ovat karmean kohtalon kokeneet, toivon kauniita unia. Mutta ihmiset, jotka kissansa hylkäävät, tai jotka eivät viitsi etsiä kadonnutta kissaansa, saavat minulta painajaistoivotukset. Ja niitä, jotka ovat kissalle tarjonneet uuden kodin, tervehdin ilolla ja riemulla. Olette maanpäällisiä enkeleitä!