Oli talvi, muttei yhtään lunta. Syksy oli ollut lämmin ja myrskyisä, eivätkä lumikuurot olleet ylettyneet maahan saakka. Joulu oli tulossa. Kissa istui ikkunalla ja katseli arjen harmautta. Ihmiset kulkivat kadulla kiireisinä, autot ajoivat ylinopeutta, tuuli taivutti rajusti puiden latvoja. Se mietti, miten saisi iloa ihmisille tai luotua joulutunnelmaa synkän pimeyden keskelle?
Ihmiset ehtivät harvoin pysähtyä ihmettelemään maailmaa ja rauhoittumaan kuten kissat. Ainakin ne ihmiset, jotka käyvät töissä, sen kissa oli huomannut. Ja pienet ihmiset juoksevat vieläkin kovempaa kuin aikuisihmiset. Toki ne muistuttavat kissoja siinä, että ne voivat ottaa päiväunet kesken touhun.
Kissa pohti, mistä joulutunnelma ylipäänsä syntyy, tai mistä ilo. Sille itselleen iloa oli se, että sai päivän päätteeksi käpertyä ihmisen syliin rapsutettavaksi. Tai se, että sai kinkkupalasen. Tai iloinen juoksentelu laatikolla käynnin jälkeen. Mutta se epäili, että ihmisten ilo ja tunnelma tulee syntyy muusta. Ja sitä jotain sen oli lähdettävä etsimään.
Siinä pohtiessaan ulko-ovi kävi. Isäntä kantoi kuusta sisälle. Kissa reagoi nopeasti avoinna olevaan oveen ja se livahti pikaisesti ja huomaamatta ulos.
Maa oli märkä ja tuuli pörrötti kissan turkkia. Kissa luikki kyyryssä eteenpäin katsellen ympärilleen, mistä löytyisi apua joulutunnelmaan, ehkäpä joululahja omille ihmisille. Se katseli jouluvaloja, jotka loistivat ikkunoista. Maailma näytti erilaiselta, kun sitä katsoi ikkunan toiselta puolelta. Itse asiassa kodit, joita ikkunoiden takaa pilkotti, näyttivät paljon vähemmän kiireisiltä kuin ihmiset ja autot ulkopuolella. Jouluvalot tuntuivat kutsuvilta ja tunnelmallisilta.
Kissa jatkoi matkaansa ollen jo aika kaukana kotoa. Se unohtui välillä vaanimaan pikkulintuja, jotka olivat tarrautuneita pensaiden suojaan. Leikkiä vaan, se ajatteli. Sitten vastaan tuli koira, joka alkoi haukkua kissalle. Tämä säikähti sitä ja juoksi nopeasti sisälle läheisestä avoinaisesta ovesta.
Se huomasi tulleensa paikkaan, jossa oli paljon tuoksuvia kasveja. Tuoksu muistutti sitä omasta kodista, mutta kotona ei kyllä ollut niin paljon kasveja kuin tuolla paikassa. Hyasintteja, amarylliksia, joulutähtiä, sypressejä, asetelmia, tonttuja riveissä. Ja aina kun ovi kävi, kilisi kulkunen. Ihmisten tullessa kissa piiloutui hyllyn alle. Kassakonekin kilisi. Ihmisiä tuli ja meni. Lopulta kissa uskoi koiran jo häipyneen ja uskaltautui taas ulos jatkamaan matkaansa.
Jostain kuului laulua. Se tuntui kissasta tutulta, sillä hän oli kuullut kotonaankin laulua. Kissa pyrki lähemmäs tuota ääntä. Se kurkkasi ikkunasta rakennukseen, josta laulu kuului. Siellä oli lapsia tonttulakit päässä. Lapset kulkivat piirissä joulukuusen ympärillä. Isot ihmiset hymyilivät ja taputtivat. Kissa olisi halunnut mennä mukaan, mutta koska ovi oli kiinni ja sille alkoi tulla jo kylmä, se jatkoi matkaansa.
Siinä kulkiessaan alkoi jo hämärtää. Jostain tulvahti ihana tuoksu kissan nenään. Ruokaa, se ajatteli. Tai ei pelkästään ruokaa, vaan herkkuja! Kinkkua ja kaloja! Avoinainen ikkuna tuoksuineen houkutteli kissan hyppäämään sisälle. Keittiössä, johon se päätyi, ei ollut ketään. Paitsi ruokaa. Kukaan ei varmaankaan huomaa, jos napaan yhden palan kinkkua, se ajatteli ja kävi tuumasta toimeen. Se nappasi kinkkupalan ja piiloutui pöydän alle syömään sitä. Se kuuli ihmisten tulevan ja menevän taas. Rauhassa se nautiskeli herkkuaan todeten, että se toi hänelle täyden mahan lisäksi rutkasti iloa ja joulutunnelmaa.
Sitten olikin hyvä jatkaa taas eteenpäin. Kissasta tuntui, ettei se vielä ollut löytänyt sitä, mikä toisi ilon ihmisille ja joulutunnelmaa, vaikka jokainen etappi, joita hän oli matkan varrella kohdannut olivat olleet aina edellistä lähempänä sitä. Se päätti kuitenkin lähteä suuntaamaan jo omaa kotia kohti.
Kissa kuuli matkan varrella maukumista ja päätti selvittää, mistä ääni kuului. Erään talon kellarinovi oli auki. Siinä ovella miettiessään kissa kuuli maukumisen voimistuvan ja livahti sisälle. Maukuminen moniäänistyi ja kissa, utelias kun oli, halusi kovin tietää, mitä kellarissa tapahtui.
Sillä aikaa kissan poissaolo oli huomattu. Kissan ihmiset olivat jo huolissaan
soitelleet moneen paikkaan, tehneet ilmoituksia ja kierrelleet
lähiympäristössä. Kissa oli tästä autuaan tietämätön. Se oli löytänyt oikean jouluyllätyksen kellarista! Lämpimässä kellarikomerossa pehmeän nojatuolin tyynyn päällä oli viltti, jonka alla oli kaunis, mutta väsynyt tyttökissa, jonka kainalossa mönki viisi vastasyntynyttä kissavauvaa! Kissa oli näystä ihmeissään ja haltioissaan. Se ei oman syntymänsä jälkeen ollut nähnyt niin pieniä kissoja.
Myös joku muukin oli kuullut maukumisen ja löytänyt avoimen kellarinoven. Kissa huomasi pian oman emäntänsä seisovan kellarissa. Se riemastui tästä ja kävi puskemassa emännän jalkoja johdatellen tämän peremmälle. Kissan emäntä oli niin iloinen ja huojentunut nähdessään oman kissansa, ettei heti huomannutkaan, mitä muuta kellarissa oli.
Kissa puski emäntää yhä kovemmin, ja vihdoin tämä huomasi liikkuvan ja ääntelevän mytyn kellarikomeron nurkassa. Emännän silmät kostuivat ja hymy kiiri korviin asti. Kissa oli iloinen. Se tajusi löytäneensä jotain, mikä toisi takuulla ilon ja joulutunnelman. Tuoksut, valot, ruuat, laulut tietenkin, mutta eivät ne pelkästään, vaan yhdessä läheisten kanssa. Niin ja ennen kaikkea uusi elämä, joulun sanoma, rakkaus. Enää ei tarvinnut etsiä, joulutunnelma oli löytynyt.
