tiistai 24. heinäkuuta 2012

Odotusta

Kuulin säätiedotuksen, jossa sanottiin, että on tulossa lämpimät säät. Mii laik, sanoi joku hassusti, ja voisin lainata niitä sanoja. Odottelen vaan kuumeisesti, että voisin lekotella auringonpaisteessa parvekkeella. Mutta vielä enemmän odotan sitä, että pääsisin ulos. En oikein enää muista, mitä siellä on ja minkälaista se on. Siksipä en ole osannut sinne nyt niin vahvasti kaivatakaan.
Tässä me kämppiksen kanssa odotamme ulospääsyä.
Odotan myös, että tulee ilta. Viime aikoina olen avannut parvekkeen oven joskus jopa ihan itse. Isäntä on todistanut tätä useampana iltana, kun emäntä on ollut laittamassa vauvaa nukkumaan, joten siksipä ei teille ole tästä vieläkään todistusaineistoa. Kun on kesä ja ilta tulee ja vähän jo hämärtää, tiedän, että ötökät liikkuvat. Jotkut lentelevät myös päiväaikaan, mutta eniten tykkään yö-ötököistä (hassu sana muuten!). Ja parvekkeelle niitä ötököitä voi eksyä.

Minä ja vauva isännän sylissä päiväunilla.
Odotan vielä, että vauva kasvaisi nopeasti. Aamuisin tykkään mennä köllimään emännän ja isännän sänkyyn. Vauvakin on siinä ja kovasti haluaisin makoilla etutassut vauvan mahan päällä, mutta emäntä ei vielä anna minun tehdä niin. Olisi kiva olla ihan lähekkäin, vaikka vauva saattaa minua kurmauttaakin pikkunyrkeillään. Se teki niin, kun minä makoilin sen vieressä. Minä koetin vähän sitä toppuutella tassullani. Emäntä melkein säikähti, mutta huomasi kuitenkin, että tassu oli pehmeä. Tiedänhän minä, ettei kynsillä - minä paijaan vaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti