torstai 2. tammikuuta 2014

Kahden kerroksen väkeä

Vihdoinkin nuo ihmiset on saaneet tyhjennettyä tämän kiipeilyhyllyn, että meillä on parempi loikoilla siinä. Minä olen tietysti korkeammalla kuin kämppikseni, joka ei edes pääse tuonne ylös, ihan ylimmälle, kun se on niin iso, ettei taivu. Heh.

Mutta asiaan...luin eilen uutisen Suomen suosituimmista kissaroduista. Sitä listaa muuten kerää Suomen Kissaliitto. Ragdoll-kissa on kaikkein suosituin, ollut jo monta vuotta peräkkäin. Sellainenhan oli viime heinäkuun lukijakissa ja tämän kämppis. Ja Maine Coon on toiseksi suosituin.

Minun maineeni on kyllä varmasti suositumpi, jos ihan tarkkoja ollaan. Nimittäin olen kuullut huhua, että noita rotukissoja paljon paljon enemmän on meitä ns. maatiaiskissoja. Tosin en minä ole maatiainen, enkä roduton tai sekarotuinen. Olen leijonien sukua. Ja toisekseen, minä olen myös kuuluisa bloggaajakissa. Eikös sekin ole jokin uusi rotumääritelmä?

Ihanalla Meggi-kissalla on myös enemmän rotukavereita Suomessa kuin aiemmin. Mutta on se niin söpö, että en yhtään ihmettele. <3 Sen rodun nimi on Neva Masquerade. Minusta se kuulostaa hyvin juhlalliselta.

Vaikka minä ja kämppikseni emme olekaan ihan hienostorotua, ollaan me silti oikein hienoja ja mainioita kotikissoja. Moni meidänkaltainen odottaa varmasti ihmisiään löytöeläinkodeissa. Ehkä siinä olisikin jollekin hyvä uudenvuodenlupaus: koti kissalle!

Oikein hyvää alkanutta vuotta!!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti