Täällä kotona on ollut melkein kuin silloin, kun emännän pallo ei ollut vielä poksahtanut. Isäntä ja pikkuemäntä ovat olleet hetken poissa, ja minä olen nauttinut rauhasta! Paitsi että se pikkusisko on kyllä aikamoisen vaativa tapaus, olen huomannut.
Kerron lyhyesti teille, miten päiväni ovat viime aikoina sujuneet.
Aloitan aamuyöstä, koska silloin kissa on terävimmillään. En ole ainoa, joka on hereillä, sillä emäntä herää aina myös, koska pikkusiskon on kuulemma syötävä. Minä juoksen paikalle, koska mielestäni emäntä voi oikein hyvin rapsutella minua samalla, kun antaa maitoa vauvalle.
Aamulla, kun emäntä menee keittiöön, menen tietysti mukaan, koska askeleet kohti keittiötä tarkoittavat kinkkua.
Päivä menee pitkälti loikoillessa. Jos sänky on pedattu (mieluiten silloin) makoilen isännän paikalla. Tai sitten hoitotasolla, tai keittiön hyllyllä. Tai sohvalla, jossa tosin eilen oli haiseva rätti ja minun piti sitä vähän kuoputtaa.
Jossain välissä päivää juoksemme vähän kämppikseni kanssa, eritoten silloin, jos molemmat pikkuihmiset ovat unilla. Jos haluaisin rapsutuksia, mutta kukaan ei ehdi minua silittelemään, teroitan kynsiäni hyllyyn tai nojatuoliin, mikä saa ihmisiin kyllä liikettä. Olen myös useampana päivänä halunnut pidemmäksi ajaksi parvekkeelle. Eilen bongailin tipuja näköalapaikalta. Taitaa olla kevät, kun ovat heränneet.
Illalla, kun emäntä saa pikkusiskon nukkumaan, menen jo heti valmiiksi keittiöön, sillä kyllä se emäntä sinne pian minua seuraa. Sitten saan pikkupalasen kinkkua. Ja mikäli emäntä tai isäntä istuu sohvalla, menen rapsutettavaksi.
Kun emäntä on lopettelemassa touhujaan, olen valppaana ryntäämässä makuuhuoneeseen heti, kun emäntä on suuntaamassa sinne. Joskus se yrittää harhauttaa minua, ettei muka menisikään sinne, jos minä ehdin jo reagoida eli mennä edeltä.
Tässä blogitekstissä ei oikein ollut päätä eikä häntää, mutta hännänpää oli ainakin! Hehee.
Sievä hännänpää <3!
VastaaPoista