Heh, minä opin uuden sanan, joka tarkoittaa maahanhyökkäystä. Invaasio. Se on hassu sana, joka on lainattu toisesta kielestä. Hmmm...tarvitseekohan sitä varten olla kirjastokortti? Minulla ei kyllä ole, mutta voin lainata emännän tai isännän kortilla.
Minäkin hyökkäilen joskus maahan, jos näen jotain jännittävää. Yleensä tassuttelen vain omaa tahtiani - pikavauhtia tai rauhallisesti löntystellen - paikasta toiseen. Hyökkäykset on silti hauskoja, aina välillä.
Emäntä sanoi, että meille on tullut muumi-invaasio. Kaikki sai alkunsa yhdestä kirjasta (jossa EI OLE KISSOJA!!!), jossa on sellaisia valkoisia hahmoja. Pikkuemäntä innostui niistä. Nyt niitä näkyy joskus telkkarista, joskus tietokoneelta tai puhelimista, kuuluu soittimesta, emännän suusta, ja sitten on vielä yksi pallo! Kun pikkuemäntä näkee tai kuulee niistä, se on innoissaan. Ai niin, on sillä vielä muki ja lautanenkin.
Olen hyvin pettynyt, koska ne eivät näytä kissoilta. Eivätkä kuulosta kissoilta. Eivätkä ne oikeasti hyökkäile. Mutta olen kuullut, että ne makoilevat paljon ainakin talvisin ja tykkäävät syödä hyvin. Eli siltä osin kuulostaa kyllä vähän kissanelämältä. Sitä paitsi kyllä pikkuemäntä meistäkin tykkää.
Meidänkin kisulla oli viime vappuna oma pallo ja taidetaan hankkia tänäkin vuonna :D Kisu kun on meille kuin lapsi <3
VastaaPoista