keskiviikko 1. toukokuuta 2013

Kuukauden Lukijakissa: Toukokuu

 
Olemme jo toukokuussa ja sinä saat kunnian olla tänään äänessä. Kuka olet?
Olen Rusina, kohta 3-vuotias suklaabritti.

Oooo, oikea rotunainen! Missä asut?
Asun nyt syntymäkodissani väliaikaisesti, koska olen täällä mammalomalla. Mammaloman jälkeen palaan oikeaan kotiini. Tosin kuulin, että se on myyty eikä uudesta kodista ole vielä tietoa. Paljon muutoksia pienen kissan elämässä, mutta luotan että uusi koti löytyy. Minulle on luvattu oma huonekin.

Nyt tuli kyllä niin monta paljastusta, että näitä pitää ihan pureksia. Minä en ihan tiedä, mitä se mammaloma on, mutta emäntäni varmaan osaa minulle kertoa. Uusi koti ja oma huone kuulostaa oikein mukavalta! Kenen kanssa asut siellä?
Asun oikeasti mamin ja sen kaverin kanssa, vaikka kai sitä voi jo isukiksi kutsua, kun ollaan niin pitkään jo tunnettu. Tällä hetkellä asun kuitenkin kolmen vauvani kanssa. On täällä muitakin kissoja ja ihmisiä, mutta vauvakammariin saa tulla vain ihmiset, ei muut kissat.
Ahaa, ilmeisesti tuo mammaloma liittyy noihin vauvoihin. Meilläkin oli vauva, ihmisvauva, mutta se on kasvanut jo aika isoksi. Kissavauvoja en ole nähnyt piiitkään aikaan, varmaankin silloin viimeksi, kun olin itse vauva, enkä niistä ajoista enää muista paljoakaan. Olisi kiva nähdä vauvakissoja. Mitä syöt mieluiten?
Raksuja, ja vain sitä yhtä merkkiä. Joskus syön pelkästään niitä ja siitä ei ihmiset aina tykkää. Pitäisi kuulemma syödä muutakin.

Kaikkea ne ihmiset toivookin, välillä ei saisi syödä ja välillä pitäisi. Hassuja ovat ne. Mikä on lempipuuhaasi?
Syöminen ja nukkuminen. Tosin jos jotain tapahtuu niin minun pitää olla mukana menossa. Välillä siivoan ja laitan ruokaa, saunominen on myös mukavaa.

Minä luulen, että minä tykkäisin kanssa saunoa. Isäntä ainakin tykkäisi, mutta meidän kotona ei ole saunaa. Siivoamisesta minä en kyllä välitä, mutta kai se on naisten juttu. Mikä on mottosi?
Kaikessa mukana.

Heh, kissapartiolainen. Mitä yhteistä on sinulla ja minulla?
Minä olen myös muodikas ja tyylikäs sisustuselementti. Hienon värini ansiosta sovin lähes joka paikkaan ja mielelläni testaan kaikkia mahdollisia paikkoja. Tosin mami on välillä sitä mieltä, että olisi kivaa pitää muitakin koriste-esineitä esillä, mutta olen vakuuttunut, että minä olen kaunein ja paras.

Näinhän se on! Mitähän noiden ihmisten kodeista tulisi ilman meitä kissoja? Ei varmaankaan olisi ihan sisustuslehtikamaa. Mistä tulikin mieleen, että joissakin emännän lehdissä on ilahduttavan usein kissoja ihmisten kotikuvissa. Hyvä me!

1 kommentti: