keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Romantiikkaa

Pus!
Olen jostain kuullut, että keväisin alkaa joillain hormonit hyrrätä. Minä luulen, että ne hormonit on kärpäsiä ja tuo hyrrääminen tarkoittaa surraamista. Meillä ei tosin ole vielä ollut kärpäsiä. Ilmeisesti se hyrrääminen johtuu auringosta ja lumen sulamisesta. Mutta en ole ihan varma, mitä ihmettä ne kärpäset oikein ihmisille tekee?

Joka tapauksessa kevät on romantiikan aikaa, ja minä jos kuka olen hyvinkin romanttinen kissa. Olen hellä ja huomioiva, saatanpa joskus pussatakin. Mutta en vielä pikkuemäntää. Mielummin pussailen emäntää tai sitten tyttökissoja. Voih, kunpa saisin jonkun tyttökissan tänne kotiin vieraaksi. Voisin mennä vaikka sen kanssa parvekkeelle pussailemaan romanttisesti linnunlaulun säestäessä herkkää hetkeä. <3

Parvekkeesta puheen ollen...eilen illalla minua kohdeltiin todella töykeästi. Isäntä ja emäntä unohtivat minut parvekkeelle melkein kymmeneksi minuutiksi! Minun piti ihan hypätä parvekepöydän päälle ja huutaa ikkunan läpi, että haluan takaisin sisälle! Tänään en ole vielä pyytänyt päästä sinne. Taitavat olla dementikkoja nuo ihmiset, joten täytyy pitää varani.

1 kommentti:

  1. Voi raukkaa, rankka kohtalo kun jouduit olemaan partsilla liian kauan :D <3 Sitä sattuu joskus meilläkin.

    VastaaPoista