Tilastollisesti sinun

Suosiostaan nöyrä bloggaajakissanne

Huomasin tuossa tilastoja seuraillessani, että blogiani lukee aika moni ihminen. Reilussa puolessa vuodessa lukukertoja on tullut yli 5000! Se on iso luku pienelle kissalle. Mietin vain, että kuinkahan moni kissa tätä seuraa? Olisikohan joku niistä vaikka mahdollinen tyttöystävä?

Jotkut lukijoistani asuvat aika kaukana. Olisi mielenkiintoista tietää, minkälaista kissan elämä on toisella puolella maapalloa. Onkohan siellä lunta, niin kuin täällä tänään? Tai onko siellä pingviinejä? Näin pingviinejä yhdessä ohjelmassa. Kämppikseni näki niitä myös meidän pakastimessa, vaikka ei ne olleet ihan samannäköisiä kuin telkkarissa, koska ne oli kuulemma pahvilaatikossa. Jotenkin pingviinit ja katkaravut taitavat silti liittyä yhteen.

Viime kyselyssä kävi ilmi, että ennen kaikkea tykkäätte lukea ajatuksistani. Mutta myös kämppikseni ja vauva kiinnostavat. Jatkan siis samalla linjalla tulevaisuudessakin. Paitsi jos jotain ihmeellistä tapahtuu. Niin kuin joulu.

Ilmeisen moni ihminen on etsinyt netistä joulukalenteria ja löytänyt blogini. Toivottavasti joulukalenterini saa paljon lukijoita. Meinasin jo avata luukkuja, mutta emäntä kielsi. Enää kaksi yötä siihen, että saan avata ensimmäisen luukun!

Koti - kissan paras paikka

Viime aikoina on ollut puhetta siitä, pitäisikö äidin olla töissä vai kotona? Minun mielestäni on kivaa, että emäntä on kotona, niin se ehtii rapsuttamaan minua vaikka keskellä päivää. Jos se olisi töissä, se tulisi vasta illalla myöhään. Ja sitä mieltä olen, ettei me ihan vielä pärjättäisi vauvan kanssa täällä keskenämme, kun sillä on vielä vaipat, ja me kämppiksen kanssa heitettäisiin vaan hiekkaa sen päälle, jos se rupeaisi haisemaan.

Tosin emäntä kyllä oli tänään vähän aikaa töissä. Ja menee kuulemma joskus toisenkin kerran. Olen siitä hieman huolissani, mutta en kovin paljon, sillä ei se joka päivä mene. Sitä paitsi isäntä on täällä silloin.

Moni ihminen matkustaa paljon, käy eri maissa ja paikoissa. Kissan paikka on nähdäkseni kyllä kotona. Me kissat tykkäämme olla kotona. Me kiinnymme paikkaan. Minä ainakin. Vaikka on minusta ihan mukavaa käydä muuallakin, mutta vain siksi, että kotiinpaluu on niin ihanaa.

Joku on sanonut, että kotona on tylsää. Ei minun mielestä. Meille tulee lehtiä, meillä on tietokone, meillä käy ihmisiä, meille tulee uusia tavaroita. Eihän täällä ole tylsää, paitsi ihan vain joskus. Jos minun elämäni olisi yleisesti ottaen tylsää, en jaksaisi pitää blogia.

Kotona sattuu ja tapahtuu. Esimerkiksi kämppikseni puraisi poikki yhden johdon, kun se päätti, ettei vauvan itkua tarvitse kuunnella toisessa huoneessa.

Kaksoisolento

Mä keksin, et emäntä voi ottaa kuvan meirän jää kaappi mangeetista. Vaikee sana. Siinä oon mä. Ainaki melkeen. Ton häntä ei vaa oo tarpeeks kippura. Ja emmä kyl asu tommosessa talossa, enkä oo semmosta nähny. Mut melkeen.

Yks ihminen toi ton meille. Sillä on omassa kotona kaks kissaa ja se on käyny meillä monta kertaa. Se rapsuttaa mua ja on joskus harjannukki.

Onkohan toi Ruma ton kissan nimi? Vai toi San Piero? Aika jännä, et jossain on saman näkönen kissa ku mä. Leijona on iha erinäköne ku mä. Mä en oo jaksanu räpätä viime aikoina. Mut mä oon kehränny ja menny isännän päälle makaamaan. Emäntä ihmetteli, ku emmä oo enne semmosta. Mut mä oon nähny, ku Leijona tekee nii.

Leijona anto mun kirjottaa, ku sillä on nyt nii kiire sen joulu kalenterin kans.

Tulossa: Leijonan Joulukalenteri 2012

Ajattelin teidän iloksenne avata oman joulukalenterin, johon ilmestyy joka päivä jokin kissamaisen jouluinen juttu. Tämä olkoon ennakkojoululahjani teille kaikille, Rakkaat Lukijani. Kaikki kaksikymmentäneljä luukkua!

Leijonan Joulukalenterin ensimmäinen luukku aukeaa 1.12.2012 klo 8.00.

Ilmapallo

Hahaa, pääsimpäs kirjottamaan vaik ei toi kuva kyl iha onnistunu oo. Mut silti ku on nii hyvä juttu tulossa. Heh.

Eile noi tyypit oli poissa. Ku ne tuli kotiin illalla, ne toi tommosen pallon mukanaan. Leijona luuli, et se oli tuliainen sille mut mä luulen, et se oli vauvan, mut silti mä kiinnostuin siitä eka.

Siinä oli kiva naru, jota mä yritin syörä. Emäntä oli solminu sen oven kahvaan, mut mä sain sen siitä pois ja se hyppäs kattoon. Se pallo siis.

Sitte vauva otti sen pallon narun ja leikki sillä, mut sit illalla myöhään Leijona huomas sen. Se yritti tarttuu naruun pöyrältä ja ikkuna lauralta. Musta oli ihan hassuu, ku se oli ihan mankustin näköne, ku sen tassut oli ilmassa. Mankusti on sellane eläin. Oon nähny telkkarista.

Sitte isäntä vei sen pallon makkariin ja pisti oven kii eikä me enää saatu leikkii sillä. Emäntä sano ettei se pallo aina oo katossa, vaa se saattaa joskus tulla alas. Mä luulen, et se ei oo enää sit nii kiva.

Piilossa - kukkuu!

Kämppikseni olisi halunnut kirjoittaa, mutta minä asetin yhden ehdon sille: emännän on saatava ensin siitä onnistunut kuva. Sitten se saa kirjoittaa. Myhäilin viiksiini (olen luonnollisesti kollikissana mukana Movember-kampanjassa), sillä näin pimeään vuodenaikaan siitä on melko hankalaa saada onnistuneita kuvia, kun se on niin musta. Ja varsinkin, kun se liikkuu lähinnä iltamyöhään ja öisin.

 

Vauva on leikkinyt emännän kanssa sellaista hassua leikkiä, jossa mennään liinan taa piiloon ja sitten tullaan sieltä esiin ja sanotaan "Kukkuu!". Minä menin eilen siihen leikkiin mukaan. Emäntä harmitteli kovasti, ettei hän voinut samanaikaisesti ottaa kuvia. Emäntä laittoi liinan minun eteen, niin ettei vauva nähnyt minua, ja sanoi: "Missä Leijona , missä Leijona?" (Hän käytti kyllä oikeaa nimeäni.) Sitten minä nostin tassuani, painoin sen liinan alas, ja emäntä sanoi: "Kukkuu!" Vauva taisi tykätä siitä leikistä. Oli se minustakin aika kivaa.

Minä menen usein piiloon, muuallekin kuin kaappiin. Lehden alle, reppuun, yritinpä tässä yhtenä päivänä mennä emännän takin hihaankin, mutten ihan mahtunut. Sitten kun vauva kasvaa, me voidaan varmasti leikkiä yhdessä piilosta. Minä löydän vauvan ihan varmasti, koska tiedän kaikki piilopaikat täällä!

Kiipeilyä

 

Meillä on tällainen kiipeilyteline-raapimispuu. Minä käyn yleensä lähinnä teroittelemassa kynsiäni siihen, kämppikseni puolestaan menee usein piiloon tuonne mökkiin. Emäntä otti näitä kuvia todistusaineistoksi siitä, että olen minäkin siellä majassa ollut.

Kämppikseni alkaa olla niin iso, että sen takamus vyöryy jo noiden tasojen yli ja häntä roikkuu ulkopuolella. Minä olen sen verran pieni, että mahdun oikein hyvin.

Minä kiipeän tuonne kynsien avulla pylväitä pitkin, mutta aivan ylhäällä asti en oikeastaan ole koskaan käynyt. Ei siksi, että kämppikseni pitää sitä omana valtakuntanaan, vaan siksi, että siellä vähän huimaa. Kämppikseni hyppelee sinne - ensin pöydältä, sitten tasolta toiselle.

Kun ei täällä kotosalla puuhun päästä, niin tämä meidän puu on oikein hyvä korvike. Vaikka ihan viime aikoina en ole kyllä kovin usein jaksanut kiipeillä. Vauvan sänkyyn hyppääminen on ollut paljon jännempää. Tulen kyllä heti sieltä pois, jos emäntä huomaa.

Emäntä näytti minulle muuten yhden kivan kissapuukuvan. Tuommoisen logon minäkin tarvitsen blogiini!

Isäntäpäivä

Tänään vietetään isäntäpäivää. Se on sellainen päivä, että silloin isännän kuuluu rapsuttaa kissojaan koko päivän, kunhan ensin on saanut emännän laittaman aamupalan syötyä. Minä ihmettelen, miksi minun isäntäni viettää päivää vasta ensimmäistä kertaa, vaikka minä olen ollut talossa jo vuosia! Hmm...ehkä minun olisi pitänyt askarrella isännälle kortti. Mutta ei vauvakaan askarrellut, kun se on vielä niin pieni, vaikka aika iso onkin. Ostettiin yhdessä vauvan kanssa tämmöinen:

Vauva muuten on alkanut katsella todella kiinnostuneesti minun ja kämppikseni häntiä. Minä en anna enää sen niin paljon rapsutella minua kuin aiemmin, koska se ei ole vielä kovin hyvä rapsuttamaan niin kuin emäntä. Olen huomannut, että vauva vaan tökkii ja kiskoo. Siispä yleensä menen vähän kauemmaksi, niin että vain emäntä yltää minua rapsuttamaan.

Onneksi vauva ei ole aina isännän sylissä, niin minä pääsen siihen makoilemaan. Mutta vauva kyllä meinaa välillä päivisin omia emännän ihan kokonaan. Tänään saa kyllä omiakin, jotta minä pääsen viettämään isäntäpäivää isäntäni kanssa.


Lopuksi haluan toivottaa oikein hyvää isäntäpäivää kaikille kissojen isännille! Ja vähän vauvojenkin.

Ulos kaapista

Pistä kattilasi jonnekin muualle!

Olen kuullut, että jotkut ihmiset tulee kaapista ulos. En ymmärrä, miksi siitä tehdään niin iso juttu. Ei siitäkään ole lööppejä, kun ne menee kaappiin. Eikö ne tiedä, että jos haluaa leikkiä piilosta, kaappi on hyvä paikka? Vai eikö ne jaksakaan leikkiä siihen asti, että toinen löytyy sieltä kaapista, niin sitten sen tarvitsee tulla sieltä ulos?

 

Minä ja kämppikseni menemme usein kaappiin. Emäntä ja isäntä kyllä tulevat meidät joskus ajamaan ulos sieltä, varsinkin jos kyseessä on hienojen vaatteiden kaappi (jotka on niin liukkaita, ettei niiden seassa muuten ole yhtään niin mukava makoilla kuin pehmeiden ja lämpimien villapaitojen) tai kaappi, jossa on paljon erilaisia hajuja. Emäntä sanoi, että sitä kutsutaan roskakaapiksi.

 

Siivouskaappiin ei kyllä tee mieli mennä, mutta luikahdan oikein mielelläni astiakaappien alahyllyille.Vaatekaapin ylähyllylle on myös mukava hypätä, jos vaan sattuu olemaan kaapinovi auki. Kämppikseni on mestari avaamaan kaapinovia, minäkin osaan avata niitä.

 

Emäntä kyllä kertoi, ettei se sanonta "tulla kaapista ulos" liity oikeasti kaappeihin. Ei sillä väliä. Minun mielestä ihmiset saa olla ihan rauhassa kaapissa tai sieltä ulkona. Tärkeintä on, että ne on kilttejä toisilleen, ja meille kissoille!

 

Joku unohti oven auki!

Deja vu

Kiilusilmät - vain sädekehät puuttuu

Tänään tuli tunne, että olen elänyt tämän päivän ennenkin. Aamulla isäntä ja emäntä laittoivat taas pahvit lattialle, sitten isäntä nappasi minut ja kämppikseni taas raa'alla tavalla kiinni ja telkesi työhuoneeseen, kun ovikello oli ensin soinut. Ja taas kuului hetken päästä kammoääniä parvekkeen lähettyviltä. Ja taas emäntä, isäntä ja vauva lähtivät johonkin, ja sillä välin täällä asunnossa oli joitain muita mölyämässä.

Kun vihdoin pääsimme vapaaksi, päätimme kostoksi vankiajastamme kokeilla kepillä jäätä ja testata kaikkia uusia paikkoja. Kämppikseni meni vauvan sänkyyn. Sen jälkeen se avasi yhden kaapin oven ja meni sinne. Kaapissa oli mekkoja, pukuja ja muita sellaisia vaatteita, mitä isäntä ja emäntä pitävät harvoin. Emäntä oli siitä varsin vihainen. Minä hyppäsin hellalle. Sen raflaavampaa en keksinyt juuri siihen palaan. Sitten juoksimme toisiamme takaa niin, että karvatupot vaan pöllysivät. Siitäs saivat emäntä ja isäntä.

Kaiken huipuksi huomasin, että emme enää pääse parvekkeelle omin avuin. Se on surullista, jos mikä. Tuossa kuvassa on vielä vanha ovi, jonka avasimme kämppikseni kanssa tai minä yksin useita kertoja. Nyt paikalla on uusi ovi, jossa on erilainen kahva. Pyydän emäntää ottamaan joskus kuvan siitä, kun ei ole niin pimeää. Tällä menolla ehkä jo ensi kesänä.

Minun mielestä on kyllä edesvastuutonta vaihtaa ovi ilman, että meiltä kysytään mitään. Tässä tarvitsee varmaan kohta ruveta oikeasti miettimään, mitä sitä seuraavaksi sitten keksisi, ettei elämä ihan tylsäksi kävisi.

Piti vielä muistuttaa, että kannattaa vastata tuohon viereiseen kyselyyn ja vaikuttaa blogini tulevien tekstien painotuksiin.

Kurpitsakissa

Emäntä sai kuvan kuorokaveriltaan, jonka työkaveri on tämän tehnyt sekä ottanut kuvan.

Näin pimeänä vuodenaikana vietetään kaikenmaailman juhlia, joihin liittyy lyhtyjä ja muuta jännittävää. Ainakin jotkut laittaa pelottavat vaatteet ja naamiot päälleen, toiset syö paljon, kolmannet käy hautausmaalla ja neljännet muistelee niitä, joita ei enää ole.

Olen kuullut, että ison veden toisella puolella on paljon kurpitsoja, joista on tehty lyhtyjä. Onkohan ne yhtä hienoja kuin tuo, jonka kuvan sain? Ja sitten pienemmän veden tuolla puolen lapset kantavat paperista tehtyjä lyhtyjä ja laulavat. Minä en kyllä osaa lukea tuota tekstiä, mutta emäntä osaa.

Viime viikolla näin ainakin lehdissä ja televisiossa naamioituneita ihmisiä, jotka sanoi "karkki vai kepponen". En ole ihan varma, miksi niin sanotaan. Minä valitsisin kepposen, koska en tykkää karkista. Mitähän se kepponen on? Muistuttaakohan se enemmän katkarapua vai kinkkua?

Eri paikoissa on erilaisia perinteitä ja erilaisia juhlia. Niitä vietetään kerran vuodessa ja joka vuosi melkein samalla tavalla. Se on minusta kivaa, ja varmaan ihmisistäkin, koska niin tekevät. Emäntä tosin on aina näihin aikoihin pari päivää poissa kotoa ja nyt otti vauvankin mukaan. Minä ja kämppis saimme riehua täällä rauhassa. Se on meidän perinne. Juoksimme innoissamme yön pimeinä tunteina.

Mutta ensi vuonna minä haluan meille tuommoisia kurpitsalyhtyjä. Mielellään monta, koska kissoja ei ole koskaan liikaa. Juosta aion ensi vuonnakin, perinteiseen malliin. Jos emäntä ja vauva pysyisivätkin silloin kotona, niin voisivat kysyä minulta "karkki vai kepponen". Eikös niitä perinteitä voinutkin muuttaa, ainakin vähän?