Herkutellaan. |
Kuten jo aiemmin kerroin, olen allerginen. Isäntäni on ostanut ruokani jo pitkään eläinkaupoista ja apteekista. Aiemmista kuivaraksuista minulle tuli korvatulehduksia ja myös raksuista sitä ennen. Nykyisten kanssa olen tullut hyvin toimeen. Ne ovat näitä.
Raksujen lisäksi saamme silloin tällöin katkarapuja, emännän syödessä aamupalaa yhden palan kinkkua puoliksi, välillä vähän jauhelihaa, joskus myös allergisille sopivaa purkkimuonaa. Esimerkiksi juuri tuossa ylhäällä olevassa kuvassa. Ja minä tykkäsin niiiin paljon siitä! Kämppikseni ei ollut niin kovasti innoissaan, vaikka katkarapujen kanssa hän ahmii hetkessä kaiken. Nyt hän jopa jätti lautaselle vähän, ja minä sain loput! Kävin vielä kahteen otteeseen varmistamassa, ettei lautaselle jäänyt mitään. Olen yrittänyt nyt useaan otteeseen kertoa emännälle ja isännälle, että voisin syödä sitä herkkua taas.
Ennen tykkäsimme myös kalasta, mutta yleensä maistamme vähän, mutta emme viitsi syödä paljoa, joten ehkä sen vuoksi sitä ei ole ollut piiitkään aikaan. Minä tykkään nuolla viilipurkin kannen ja luonnonjogurttikipon jämät. Ja kyllä usein maistan pöydälle jääneeltä lautaselta, mitä siinä on ollut, mutta harvoin viitsin pestä astioita. Yleensä ihmisten ruoka on sellaista, mikä ei minulle kelpaa.
Janon sammutus. |
Mutta juon kyllä melkein kuin ihmiset. Jos jonnekin on unohtunut vesilasi, jossa on vettä, se on minun salainen juomakipponi. Kämppikseni ei tykkää niin työntää kuonoaan lasiin, mutta hän käyttää tassuaan pillinä. Emäntä on ollut nyt aika kiltti ja jättänyt meille salakapakan olohuoneen pöydälle.
Luin juuri myös barffauksesta. Ajattelin syöttää sitä ajatusta myös emännälleni.
Hihi, munkin kissat on aina lasista juomassa, kunhan vaan pääsevät siihen käsiksi. Niillä on nykyisin mun yöpöydällä oma tuoppi, josta käyvät juomassa. :)
VastaaPoistaHei Hanna Maya, tuoppi kuulostaa hyvältä! Olen sitä mieltä, että kyllä kissan täytyy saada kunnon astiat. Pitäisiköhän mobilisoida joukkoja ja järjestää mielenosoitus tämän asian parantamiseksi? Ehkäpä.
Poista