lauantai 1. kesäkuuta 2013

Kuukauden Lukijakissa: Kesäkuu

 
Nyt ollaankin jo kesässä, ja vuoron saa Kesäkuun Lukijakissa. Mikä on nimesi? 
Rontti. Monesti kuulen kutsuttavan itseäni myös nimellä Ronttiainen tai Rontinpoika. Ennen minua sanottiin myös vauvaksi, mutta sitten meille muutti uusi vauva ja minusta tuli Rontti taas.

Eikös olekin hassua, että nimet ja roolit muuttuvat ajan mittaan. Meilläkin oli vauva, mutta se muuttui pikkuemännäksi. Missä asustat ja kenen kanssa? 
Valtimolla, Pohjois-Karjalassa isännän ihanassa talossa. Asun siellä isännän, emännän ja kahden ihanan kämppiksen kanssa. Isäntää rakastan yli kaiken ja seuraan häntä monesti kaikkialle. Emäntää siedän, kun se antaa ruokaa ja silittää.

Heei, tämä kuulostaa tutulta ja näytätkin tutulta. Taidatkin olla Tammikuun Lukijakissan kämppis. Kivaa kuulla sinunkin kuulumisia! Mitä syöt mieluiten?
Juustoa. Makkarakin on hyvää.

Minä olen kuullut, että hiiret syövät juustoa. Onkohan niin, että jos kissa syö juustoa ja hiiri haistaa sen, hiiri juoksee suoraan kissan mahaan? Voi ollakin, mutta asiaan, eli mikä on lempipuuhaasi?
Tykkään olla isännän kanssa ja tarvitsenkin paljon hänen huomiotaan ja menen useasti makaamaan mm. isännän koneen päälle sen tehdessä töitä, kun se ei tajua, että minua pitäisi hoitaa. Tykkään leikkiä itsekseni, mutta minulle tulee nopeasti hätä, jos en näe vähään aikaan kämppiksiäni ja sitten minun pitääkin naukua heitä luokseni.
Tuo on hyvä keino estää ihmisiä tekemästä tarpeettomia asioita. Minä menen makoilemaan yleensä emännän lehden päälle. Mikä on mottosi? 
Ilman isäntää ei maailmassa olisi mitään. 

Sepäs onkin omaperäinen motto. Pisteet siitä! Mitä yhteistä on sinulla ja minulla? 
Tykkään rapsuttelusta ja etenkin, jos sen tekee isäntä.
Heh, näin on! Ja tuo kuvan asentokin näyttää tutulta! Kiitos Sinulle ja hyvää kesää sinne Pohjois-Karjalaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti