Leijonan Joulukalenteri: Varaslähtö ja Adventtiarvonta 1

Tänään on yhden kynttilän päivä, jota jotkut kutsuvat ensimmäiseksi adventiksi. Hehee, koska tänään ei ole vielä joulukuu, niin tätä voi sanoa varaslähdöksi jouluun. Tosin taitaa emännän joulukalenterin ensimmäinen luukku aueta myös tänään.

Paljastan tänään yhden asian joulukalenteristani: aina kun on kynttilänsytytyspäivä, blogissani on arvonta! Sitä voi siis kutsua Adventtiarvonnaksi. Palkintona on tietysti aina jotain kissa-aiheista. Tänään arvottava juttu sisältää kissakortteja ja -tarroja sekä Leijona-merkkiset värikynät. Palkinnoista kiitän emäntää, joka on niitä hankkinut.

Kuvassa osa palkintotuotteista.

Arvonta suoritetaan keskiviikkona 3.12. klo 21.00. Pääset mukaan arvontaan kommentoimalla tätä tekstiä ja jättämällä yhteystietosi (toimivan sähköpostiosoitteen).

Oikein hyvää joulunodotusta joulukalenterini parissa ja onnea arvontaan!

Soittaja kissa

Mä oon käyny soittaa tota painoo. Harjottelin neli tassusesti mun räpin laulu osuutta. Mä luulen et mun pitää soittaa sille räppäri Joustavalle et tulisko se laulaa ne osuudet. Ku mä oon parempi räppää ku laulaa. Eikä Leiona suostunu vaik kysyin. Mut soittaa mä osaan. Mielummin noita mustii kummäki oon musta. Ja niit on vähemmän nii se on vaikeenpaa.

Leiona sano et mun räpin laulu osuuksissa oli kuuleman mukaa liian monta OK Taavia. Mä sanoin kyl et ei niissä mitää taaveja tai muitakaa tele tappeja oo. Ehkä se oli jotai sala kieltä.

Meillä kävi meirän vara hoitajat piipahtamassa. Ne lupas tulla pian uudestaan. Mä olin tietty heti vastassa. Mut Leiona meni sotkemaan sen toisen pairan ku se makas siinä päällä. Mun ois pitäny mennä ku se paita oli musta ja mäki nii ei haittais vaikka tulis karvoja. Pikku männän keltaseen mekkoon tarttu kivasti mun karvoja.

Tulossa! Leijonan Joulukalenteri 2014

Olen päättänyt ilahduttaa teitä, Rakkaat Lukijani, myös tänä vuonna joulukalenterillani. Joka joulukuinen päivä jouluaattoon saakka, ja oikeastaan jo yhden kynttilän sunnuntaista lähtien (emäntä: Eli sunnuntaista 30.11. alkaen), on blogissani luvassa jotain jouluisen kissamaista. Enempää en paljasta vielä. Kannattaa seurata, liittyä lukijakseni, tykätä tassukirjassa ja muutenkin olla mukana kuvioissa. Kaverillekin saa kertoa, annan luvan. Krr, mau!

Uudet kerrokset

Mitenhän tuonne oikein pääsee?

Meille on tullut uusia kerroksia. Muutama päivä sitten isäntä kokosi meille uuden nukkumapaikan pikkuemännän huoneeseen. Ilmeisesti se liittyy jotenkin pikkusiskoon, mutta ei vielä pitkään aikaan, joten se taitaa olla meille vapaassa käytössä. Tosin emme ole ihan vielä vakituiseen siellä majailleet. Pikkuemäntä on kyllä kysynyt joka päivä, saisiko hän nukkua tuolla ylhäällä, muttei vielä ole saanut. Emäntä sanoi, että se on vielä liian pieni.

Kyllähän se nyt onnistuu, kun saatiin portaat. Täällä voikin poseerata.

Hmm...kämppikseni taitaa ihailla minua.

Olen kyllä löytänyt itselleni vanhan tutun paikan, joka on nyt piilotettu tuonne sängyn alle. Meinasin ihan unohtaa, että sitterissähän minä olen viettänyt monet tovit, kun se oli pikkuemännän käytössä. Sinne pääsen mukavaan rauhaan, ainakin silloin, kun pikkusisko ei ole samassa huoneessa.

Joulunodotusta

Taas on se aika vuodesta, kun meillä on paljon kynttilöitä ja emäntä juo sitä maustemehua. Nyt se kaivoi jostain musiikkiakin ja kuuntelee iltaisin, kun pikkuihmiset on menneet nukkumaan. Kämppikseni loikoilee, mutta minulla on sellainen kutina viiksikarvoissani, että kohta on taas tonttuja liikkeellä.

Meillä on jo tehty ja syöty niitä maustekeksejä, ja sitten niitä vaillinaisia tähtiä, missä on sellainen läjäys keskellä. Pikkuemäntä ei uskaltanut maistaa niitä. Maustekeksejä se kuitenkin teki ja söi, kissanmuotoisia tietysti, vaikka oli sillä niitä muumimuottejakin. Minä kävin vain haistelemassa.

 

Emäntä on vähän jouluhöpsö. Mutta sellaisia ihmisiä taitaa olla muitakin, sillä olen huomannut taas blogini tilastoja katselleena, että nyt netistä etsitään jo joulujuttuja. Ja minun blogistani ja kahden edellisvuoden joulukalenteristahan niitä löytää! Joulurunoja ja jopa tiernakissat.

Vaanija

Olen huomannut, että pitää olla tosi varuillaan täällä kotona. Meillä on nimittäin sellainen vaanija, joka yrittää aina (emännän tai isännän) silmän välttäessä hyökätä meidän ruokakipolle! Tosin pikkuemäntä antaa tuon vaanimisen huomatessaan aikamoisen äänimerkin. Pikkuemäntä on selvästi meidän puolella. Se antaa kinkkuakin oikein hienosti ja oma-aloitteisesti.

Tuo pikkusisko on kova menemään. Minä luulen, että kämppikseni on opettanut sille huonoja tapoja. Esimerkiksi se, että molemmat tykkäävät silputa paperia, mikäli joku sattuu unohtamaan sellaisia lattialle. Molemmat ovat myös kovin johtojen perään. Minäkin olen, mutta vain heiluvien johtojen, en seinän vieressä kulkevien. Pikkusisko ja kämppikseni yrittävät syödä myös niitä johtoja paperien lisäksi.

Mutta siitä annan pikkusiskolle kyllä pisteet, että se tykkää minusta ja siitä, jos vähän hellästi näykin sitä. Ja se osaa jo aika hienosti silittää ja rapsutella. Eikä se töki korvaan tai silmiin tai muualle. Mutta hännästä se tykkää kiskaista, jos vain onnistuu tarttumaan. Siitä minä en tykkää!

Kesykissa?

Minäkö kesy? Toivot vain!

Luin artikkelin siitä, kuinka kissojen kesyyntyminen on tapahtunut. Minusta tuo aihe on hyvin mielenkiintoinen ja ylipäänsä historia ihmisen ja kissan välillä.

Kissa on saanut itse kesyttää itsensä. Ja miksi kissa on antanut itsensä kesyyntyä? No tietysti siksi, että ihminen on tajunnut antaa kissalle sopivaa muonaa. Kyllä hyvä ruoka aina kissan lähimaastossa pitää!

Siinä jutussa kerrottiin myös, ettei kissa ole kokonaan kesy. No se ei tietenkään ole minulle mikään yllätys! Meillä on hyvin vahva oma tahto ja tahdomme pitää siitä kiinni. Tosin kämppikseni tahto on paljon vähemmän vahva kuin minun, mutta se muistuttaakin monelta osin koiraa.

Erityisen kiinnostavaa minusta oli se, että meidän kissojen väritys ja turkkien kuviointi on muuttunut kesyyntymisen myötä paljon vaihtelevammaksi. Luulen, että se johtuu piiloutumistarpeen vähentymisestä.

Mutta onhan niin tapahtunut myös ihmisillä! Näin kissamuistiin kun on luottaminen, väitän, että on ihmisten vaatetus muuttunut myös ajan myötä hurjasti. Värejä, muotoja, malleja ja koristeluja on tullut huimasti lisää. Ei ole enää valkoisen, harman ja ruskean eri sävyjä, vaan neonvärejä, strasseja ja jopa pimeässä hohtavia vaatteita.

Onneksi meidän kissojen turkit eivät loista pimeässä. Emme silloin nimittäin ehkä näkisi niin hyvin hämärässä.

Vain kissanelämää

Nyt loppui taas se Vain elämää -ohjelma. Toivottavasti sen tilalla alkaa joku muu ohjelma, jota emäntä katsoo. Nimittäin minulle on ollut yhtä juhlaa se, että olen saanut rauhassa makoilla pitkän tovin emännän sylissä, kun se on sitä katsonut.

Voisin ehdottaa noille tv-kanaville, että tekisivät kissaversion tuosta ohjelmasta: Vain kissanelämää. Se vasta olisikin katsojamenestys, ihan varmasti. Onhan kissavideot Youtubessakin suuria hittejä!

Vain kissanelämää -formaatissa seurattaisiin viikon ajan seitsemää kissaa ja heidän elämäänsä. Joka päivä yksi kissa saisi olla pääosassa ja syötäisiin sen kissan lempiruokaa. Toiset esittäisivät oman tulkintansa pääosakissan elämästä ja mahdollisesta tuotannosta.

Osallistujat olisivat tietysti kuuluisia kissoja, esimerkiksi bloggaamisesta kuuluisaksi tulleita tai levyn tehneitä, mutta niitä taitaa olla aika harvassa. Minä luonnollisesti olisin mukana. Sitten kaikki tietysti kehuisi sitä päivänsankaria (eli minua!). Ja ruokailujen välissä olisi jotain hauskaa tekemistä. Minä voisin vaikka haastaa muut leikkimään pikkuihmisten kanssa.

Uskon, että Vain kissanelämää -formaatti houkuttelisi huimasti mainostajia sekä saisi katsojat hyvälle tuulelle. Jähmettyisipä emäntäkin taas sohvalle hetkiseksi.

Ihana kissa -kuvaus

Emäntä kävi vähän aikaa sitten semmoisessa kuvauksessa, jossa se puunattiin ja suittiin siistiksi ja sitten otettiin valokuvia. Minä näin niitä kuvia ja katsoin semmoisen videon, missä emäntä oli pääosassa. Jotenkin ne kuvat vaikuttivat minusta vajavaisilta, sillä niissä oli vain emäntä. Jo entisaikojen kuvaukselliset naisihmiset ymmärsivät sen, että kissa kuvan tai maalauksen täydentää. Ihmettelen suuresti, miksei emäntä tätä ole sisäistänyt eikä ottanut minua sinne mukaan.

Taidankin mennä ihan itse semmoiseen Ihana kissa -kuvauselämyspäivään, jossa minut harjataan ensin ja ehkä kynnet viilataan teräviksi. Sitten olen vain oma itseni, ja kaksi valokuvaajaa kuvaa minua. Ehkä joku yrittää välillä siirtää häntäni paremmin kuvaan sopivaksi, mutta minä heilautan sen tietysti heti takaisin. Sitten tilaan kuvia, joita voin lähettää kaikille ihailijoilleni, ja tauluja, jotta olisin oikeasti joka paikassa. Seinällä muuten kuin taulun kuvassa pysyminen on nimittäin vähän vaikeaa, myös meille kissoille.

Tässä muutama niistä emännän kuvista. Ensimmäisen on ottanut Mirkku Merimaa, kaksi seuraavaa Niina Stolt.

Tähän kyllä kuuluisi kissa olkapäälle, ettei olisi niin paljas!

Mitä emäntä katsoo? No kissaa tietysti!!

Tähän kuvaan tulisi enemmän toimintaa, kun minä pääsisin repimään tuota harsoa!

Emäntäaikaa

Juuri nyt ollaan emännän kanssa hetki kahdestaan kotona. Tai no on kämppis, mutta sitä ei lasketa, koska se nukkuu. Otan tietysti kaiken ilon irti. Suostuin kuvaan, koska emäntä on pitänyt minua sylissään ja rapsutellut minua.

Olenkin saanut olla rauhassa vähän liikaa, koska emäntä ja pikkuihmiset oli viikonlopun jossain mökissä ja isäntä töissä. Minä sain makoilla ihan missä halusin! Mutta oli hiljaista, liiankin. Jostain kaukaa kuului vain kämppikseni oksennus, koska se ei tykkää siitä, ettei ihmisiä ole kotona. Se ahmii raksuja ja oksentaa, ajankulukseen ilmeisesti. Vaikka kyllä minä voisin juosta sen kanssa, jos se vaan pyytäisi nätisti.

Kurpitsapäivä meni jo. Laitoinkin oman kuvallisen kannanottoni siitä sinne tassukirjaan. Kynttiläpäiväkin meni. Muistelin silloin kaikkia poisnukkuneita kissoja. Olen huomannut, että niitä on vuosi vuodelta enemmän.

Mutta nyt pitää mennä vielä hetkeksi nautiskelemaan siitä, että pikkuihmiset eivät häiritse minun ja emännän rapsuttelutuokiota. Aion kehrätä oikein kovasti, niin ehkä emäntä antaa vielä kinkkuakin.