Moni pitää tärkeänä, että joulua varten siivotaan ja puunataan. Toiset pesee kaapit ja kaikki astiat, vaikkei niitä käyttäisikään. Monet kuuraavat saunan, jos sellainen heillä on. Myös uunit ja korvantaukset puhdistetaan joulua varten. Olen kuullut näin. Olen myös kuullut, että niille, jotka pesevät kaapit ja muut, sanotaan, että kaapit kannattaa pestä, jos meinaa joulunsa niissä viettää.
Minun mielestä olisi hyvin tärkeää, että kaapit siivottaisiin jouluksi, koska me kissat saatamme joulumme niissä viettää. Tai sitten jossain muualla. Mutta kaiken varalta se olisi syytä tehdä. Olisi ihanaa päästä makoilemaan siististi viikattujen paitojen päälle tai puikahtaa järjestykseen pantujen kattiloiden taakse.
Emännällä on kuitenkin niin paljon muuta tekemistä, ettei se ehdi kaikkea puunata. Esimerkiksi sihteerinäni toimiminen vaatii jonkin verran aikaa. Sitä paitsi se siivosi vaatekaapit, kun tuli talvi. Ja talvi tuli ennen kuin joulu tuli.
Joskus voi auttaa kaveriakin puunaamisessa. |
Me kissat olemme hyvin siistejä eläimiä. Me pidämme itsemme puhtaina ja peitämme jätöksemme, jotka teemme lähes poikkeuksetta sinne, minne kuuluukin. Ja ne karvat, mitä joku sanoo meistä tippuvan, ovat vain pehmikkeitä koville pinnoille ja koristeita pehmeille. Joillakin ihmisillä on villakoiria. Niihin voi soveltaa tätä samaa ajatusta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti