Minä luulen, että vauva osaa kaikki maailman joululaulut, kun oppii puhumaan ja laulamaan. Sen verran joulumusiikkia se täällä saa kuulla! Emäntä laulaa, isäntä soittaa, emäntä soittaa, radiosta kuuluu, levyt soi. Vauvakin soittaa jo itse ja hyräilee. Minä ja kämppikseni osaamme jo sulkea sopivasti korvat tai maukua mukana. Ei musiikki meitä häiritse, se on ihan kivaa oikeastaan. Ja joulumusiikissa on paljon hauskoja juttuja. Esimerkiksi sellainen kilinä, hassut sanat ja se, että aikuisetkin on joskus kuin lapset. Iloisia ja leikkisiä.
Siitä olen huolestunut, että kissa- tai Leijona-aiheisia joululauluja löytyy varsin vähän laulukirjoista. Onneksi varsin vähällä vaivalla saa kissan mukaan moneen. Ihmettelen, miksi lauletaan "Porsaita äidin oomme kaikki" eikä "Kissoja äidin oomme kaikki"?! Kyllä minä ainakin mielummin olisin kissa kuin possu, jos olisin ihminen! Ainakin joulun aikaan. Ja aina muulloinkin. Tästä pääset virkistämään muistiasi kuorosuunnitelmieni ja joulukonserttiohjelmistoni osalta.
Emäntä on menossa tänään laulamaan joulukonserttiin. Minusta olisi kivaa päästä mukaan, koska kuulin, että siellä voisi olla paljon rapsuttajia. Sitä paitsi olisi hauskaa kuulla, kun sävelet jäävät soimaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti