lauantai 7. joulukuuta 2013

7. luukku: Joulurunoja

Toivottavasti teidän itsenäisyyspäivän juhlinta sujui mallikkaasti. Meillä oli vieraita, ja pikkuemäntä oli ihan villinä. Minä tyydyin piilottelemaan pikkuemännän sängyssä, mutta loppuillasta uskaltauduin leikkimään semmoisen narun kanssa.

Olen huomannut, että moni ihminen etsii netistä joulurunoja. Tai ainakin olen päätellyt niin, sillä tosi moni on eksynyt blogiini joulurunoa hakiessaan. Se on minusta oikein mukavaa! Siksi olen päättänyt runoilla vähän tänäkin vuonna.

Hassun kissan hassu joulu

Oli kerran kissa,
jolta ei päässyt pissa
sinne minne ei saa.

Sillä kissalla oli häntä
ei mikään lyhyenläntä,
tai joka tuulessa heilahtaa.

Oli kissa se viisas,
ja älykkyyttäkin piisas,
sen jokainen kuulla saa.

Kun tuli kissan joulu
hiljeni myös Oulu
kun Turku julisti rauhaa.

Sai kissa herkkuja
ja lapset lähetti terkkuja
kun valkeni joulumaa.

Leikki naruilla aattoillalla
kun revontulien sillalla
pukki kiiruhti uudestaan.

Ja hassun kissasta teki
että pukin porojen reki
ehkä vieläkin haiskahtaa.
Joulumuisto

Pakkasyössä kissa valvoi
tähtitaivasta katsoen.
Jokin sen mieltä kalvoi.
Mikä? Sitä tiedä en.

Kenties aatos sen lensi
kauas menneeseen
ehkä tienoihin noihin ensi
joulun aikaiseen.

Oli kuullut se kertomuksen
jossa suuri tähtönen
johti tien idän viisaiden
luo vastasyntyneen.

Näki kissan tuon esi-isä,
tallikissana aikoinaan,
kuink' ahnaasti emonsa nisää
pien' poikanen hamuaa.

Ja kapaloi äiti vauvansa
pani seimeen sen nukkumaan.
Tuli paimenet kera laumansa
ihmettä katsomaan.

Kissan kehräys kera enkelten
toi unen niin makoisan.
Todistivat viisaat kera lahjojen
Hän on poika Jumalan!

Kissa ihmetellen katsoi lasta
 voiko totta ollakaan
Että noin pieni, vauva vasta,
tuo valon maailmaan.

Halki aikojen ja mantereen
jatkuu matka nyt.
Läpi monen sotatantereen
muisto tuo on säilynyt.

Istuu kissa ihmetellen
katsoo yhtä tuikkivaa,
joka kertoo säihkyellen
on joulu täällä taas.


1 kommentti:

  1. Onpas kauniita runoja, tunnelmallisia, jotka voi tuntea oikein viiksikarvoissaan!

    VastaaPoista