torstai 22. toukokuuta 2014

Kesäparatiisi on auki!

Emäntä taisi ottaa tosissaan muutaman päivän takaisen reklamaationi, sillä nyt meillä alkaa olla jo kivoja kukkiakin parvekkeella. Vielä tosin mahtuisi lisää, ainakin emännän mielestä. Ja on ollut niin lämmin, että ovi on ollut auki, olen saanut tulla ja mennä sinne, miten haluan. Iltaisin olen käynyt vilvoittelemassa siellä kynttilänvalossa.
Kämppikseni on myös nautiskellut lämmöstä ja päivätorkuista parvekkeella. Toivon vielä kovasti, että emäntäkin ehtisi sinne istumaan ja ottamaan minut syliin. Olisi hyvin romanttista istuskella siellä kahdestaan lintujen laulaessa. Tosin vielä mieluisampaa olisi olla siellä jonkun tyttökissan kanssa.

Pikkuemäntä puolestaan on uittanut ankkoja. Silloin minä ja kämppikseni kyllä lähdetään äkkiä alta pois, sillä siinä touhussa voi kastua turkki ja tassut! Ainakin parveke kastui.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti