lauantai 18. toukokuuta 2013

Viisuarvio

Emäntä on vähän viisuhullu tai ainakin se katsoo aina ne euroviisut. Koska ne on nyt tällä viikolla iso juttu, vaikka on tietysti lajitovereitteni menestys jäällä sitä myös, aion tehdä arvioni nyt illan tarjonnasta jo nyt. Eli ne, jotka eivät aio valvoa tänään myöhään, voivat hyvin lukea tämän ja pysyä kärryillä.

Ensimmäisenä viisuillan estradilla aikoo olla Ranska. Se on maa, jossa on A:n muotoinen torni. Laulu on varmaan kielletty kissoilta, niin ei siitä sen enempää.

Toisena esiintyy Liettua. Minä luulen, että se maa on saanut nimensä jostain suomalaisten murteiden sekoituksesta. Laulun esittää mies, jolla on jotain asiaa, mutta sitä asiaa saa odottaa. Kulmakarvat saattaa jäädä mieleen, ja se on hyvä, kun katsoo asiaa kissan näkökulmasta.

Moldova on kolmantena. Se laulu on ihan jännä, mutta laulajan mekko vähän pelottava.

Sitten tulee Suomi. Se laulaja haluaa naimisiin. Olen sitä mieltä, että jos se ei voita, sen pitää silti päästä naimisiin. Onhan niitä halukkaita varmasti. Minäkin olisin, jos olisin ihminen.

Viides on Espanja. Minusta se on hyvä, kun se alkaa hauskasti ja se täti laulaa ihan hyvin. En ymmärrä, mistä se laulaa, mutta kuulostaa leppoisalta.

Belgia on suklaamaa. Ja on siellä oluttakin. Niiden viisuesittäjällä on melkein samanlainen katse kuin Saapasjalkakissalla Shrek-elokuvassa. Sillä perusteella se on hyvä.

Viro on seitsemäntenä esiintymisvuorossa. Sillä tädillä on vauva mahassa, mutta en ymmärrä, miten se liittyy viisuihin. Emäntä, isäntä ja pikkuemäntä on kuulemma käyneet monta kertaa Virossa, ja pikkuemännällä on senkielisiä kirjoja. Kyllä sen vuoksi se saa pärjätä.

Sitten tulee valkoinen Venäjä. Se on eri maa kuin punainen Venäjä, tai siis se oli ennen punainen. Nyt siellä on jo muitakin värejä. En ymmärrä ollenkaan, miten tuommoinen esitys on päästetty viisuihin. Se ei muutu hyväksi, vaikka laittaisi kinkkua päälle.

Malta on käsky. Ainakin niin emäntä joskus sanoo pikkuemännälle, jos se meinaa mennä eikä vielä saisi. Se laulu on ihan kiva, ainakin siitä tuli hyvälle mielelle.

Kymmenes esiintyjä on Venäjä. Se on aika tavallinen laulu. Nainen miettii, mitä voisi olla, mutta ei välttämättä ole. Liian monimutkaista ajattelua, ainakin kissalle, ei varmaan voita.

Sitten tulee Saksa. Se on ***** maa, sanoi joku. En tiedä, mitä nuo tähdet on. Se laulu on semmoinen, että varmaan joka vuosi on viisuissa yksi samanlainen. Minusta se on huijausta, kun kyllä monella katsojalla vielä muisti pelaa. Luulen niin.

Armenia on kahdestoista esiintyjä. Niiden laulun nimi on Yksinäinen planeetta. En tykkää, kun ei ole kissojen planeetta.

Alankomaat on tosi matalalla. Emäntä kertoi, että jos tulee vedenpaisumus, siellä voi kastua. Minä en tykkää kastua. Niiden laulu on erikoinen. En tiedä, onko se hyvä vai ei.

Sen jälkeen tulee Romania. Siellä maassa on varmaan paljon paksuja kirjoja. Se esittäjä on minusta vähän pelottava. Vaikken oikein tykkää valkosipulista, tuntuu siltä, että ehkä olisi hyvä pitää letti lähellä.

Iso-Britannia on seuraava esiintyjä. Koska kuukauden lukijakissani suku on kotoisin sieltä maasta, äänestän ehkä tätä.

Tänä vuonna kisat on Ruotsissa ja niiden oma esitys kuulostaa vähän samalta kuin Iso-Britannian, vaikka laulajat on ihan erilaisia.

Unkari on seuraavaksi. Se kieli kuulostaa hassulta ja laulu suhisee jännästi. Jos noin laulettaisiin, saattaisin ehkä mennä leikkiin mukaan. Me kissat tykkäämme suhinasta ja s-kirjaimesta.

Kuulemma Tanska on ennakkosuosikki. Olen miettinyt sitä, että kuka sanoo, että joku on ennakkosuosikki? Minä en tykkää kyyneleistä, niin toivon, että joku muu voittaa.

Islanti on seuraava esiintyjä. Islannissa kuulemma käytetään paljon villapaitoja. Onkohan niillä kissojakin? Ajattelin vain, että kissat ja villapaidat sopii hyvin yhteen. Se laulu on ihan mukava.

Sitten tulee Azermaa. Se on liian vaikea kirjoittaa. Niiden laulu on semmoinen patolooginen (emäntä: Tarkoitatko paatoksellinen, pateettinen?). Varmaan joku tykkää.

Lempimaani Kreikka on Azermaan jälkeen vuorossa. Kreikassa on paljon kissoja. Siellä on lämmin ja kissoilla paljon mukavia makuupaikkoja. Mutta tuo laulu kertoo kyllä siitä, että ei taida olla talous ihan hallussa. Olen lukenut, että Suomessa alkoholi on kallista ja siihen liittyy veroja. Me kissat emme juo alkoholia, joten siksi en aio äänestää Kreikkaa. Jos laulaisivat, että katkaravut ovat ilmaisia, laittaisin äänestysviestin sekä isännän että emännän kännykästä. Niin varmaan kämppiksenikin.

Ukrainan laulu on jännä. Minulla on sellainen kutina tassuissani, että se pärjää. Sen laulajan ääni uhmaa painovoimaa.

Italian laulu on kissalle sopivaa kuunneltavaa. Unilauluksi. Minusta tuntuu, että se laulaja on enemmän koiramiehiä, joten en ehkä sittenkään tykkää tästä laulusta.

Aika monta Pohjoismaata on finaalissa. Jos tassujeni varpaat osaavat laskea, sanoisin, että kaikki. Niistä viimeisenä Norja. Se nainen ruokkii rakkaudella. Minusta ruoka olisi paljon tehokkaampaa. Tykkäisin enemmän silloin. "I Feed You My Ham", "I Feed You My Shrimps". Eikö ole heti houkuttelevampaa?

Georgia on maa, jossa asuu monta Georgea. Sen maan esiintyjät ojentelee paljon käsiään eteenpäin. Minun mielestä laulaa voisi myös ihan ilman käsiäkin, koska käsillä voisi samalla rapsuttaa kissoja!

Minä olen lukenut kissa ja tiedän, että Irlanti on voittanut kaikkein eniten. Se laulu kuulostaa siltä miltä jos avaa vahingossa viikonloppuna yöllä radion. Kissaa se ei haittaa, mutta emäntä saattaa herätä. Ihan pikkuisen tanssittaa, mutta enemmän kyllä junnaa paikallaan.

Emäntä halusi vielä lisätä, että ei ne maat oikeasti esiinny vaan muutama ihminen, jotka on valittu edustajiksi. Mutta te lukijani varmaan ymmärrätte tämän kehräyksen.

Hyvää viisuiltaa kaikille!! Ja voittakoon Leijonat!

2 kommenttia: