Pahki

Olen oppinut emännältä tuon sanan "pahki". Se tuli sen mieleen eilen, kun me kämppiksen kanssa juostiin. Minä ajoin kämppistäni takaa. Keittiöön tullessamme kämppis tekikin äkkiliikkeen ja vaihtoi suuntaa kohti ruokakippoja. Meni sitten syömään kesken leikin. Minä puolestani törmäsin siivouskomeroon!

Emäntä sanoi, että juoksit sitten pahki. Se pahki tarkoittaa, että menee jotain päin ja osuu, mutta lyhemmin sanottuna. Kaikki ihmiset ei osaa sitä sanaa, esimerkiksi isäntä ei sitä käytä. Uskon kyllä, että pikkuemäntä oppii sen sanan.

No joka tapauksessa, kun olin mennyt pahki, pyörittelin vähän aikaa päätäni ja kipitin vähin äänin pois. Meinasin ensin, etten edes kirjoita asiasta, koska kovin moni ei varmaan usko, että siivouskaapin ovi hyppää kimppuun tai että tekisin sellaisen virhearvion, että kyseinen tapahtuma olisi ylipäänsä mahdollista. Nyt jää lukijan vastuulle se, miten asian tulkitsee.

Merielämää

Emäntä ja pikkuemäntä oli käyneet sellaisessa paikassa, missä on paljon eläviä kaloja. Kuulemma rapujakin, ehkä katkarapuja. Onneksi kämppikseni ei ollut siellä, se olisi voinut tulla hulluksi. Tai sitten se olisi lähtenyt kipinkapin karkuun, kun se olisi huomannut, että ei ne olekaan kylmässä ja kuivassa pakastimessa vaan märässä vedessä. Siinä yksi syy, miksi minä tykkään enemmän kinkusta. 

Tosin en minä vettä pelkää, ainakaan samassa määrin kuin kämppikseni. Voisi olla jännittävää, jos meillä olisi tuommoinen kala-allas ja saisimme sieltä pyydystää syötävää. Olen nähnyt sellaisia pieniä maljakontapaisia joissakin piirrosohjelmissa ja sarjakuvissa. Niissä on sellainen kullanvärinen kala odottamassa vedessä, että kissa nappaa sen.

Vaikka en minä mikään kalatuotteiden ystävä ole. Enää. Ennen kämppikseni tykkäsi enemmän lihasta ja minä kalasta, mutta nykyisin osat ovat vaihtuneet. Mutta jauhelihan perään kämppikseni kyllä kuolaa.

Mitä täällä tapahtuu?

Suoraan kysymykseen kissamaisen suora vastaus: ei mitään! Olen ollut pimennossa, kun meidän nettiyhteys ei toiminut, enkä päässyt tänne päivittelemään. Tassu/naamakirjaan pääsin emännän puhelimella, mutta en saanut laitettua kuvaakaan. Taidan olla jo vähän riippukissa.

Heh, keksin uuden sanan. Se tarkoittaa sitä, että olen kissa ja oppinut tarvitsemaan jotain, tässä tapauksessa yhteyttä, tarkemmin nettiyhteyttä. En oikein ymmärrä noita piuhoja ja langattomuuksia, mutta sen ymmärrän, jos jokin ei toimi. Onneksi yhteyteni emännän kanssa toimii aika hyvin. Ja pikkuemännänkin kanssa melko hyvin.

Tosin pikkuemäntä alkaa olla jo aika lähentyvä, enimmäkseen kämppikselleni, mutta myös minulle. Se puhuu hassun kujertavaa puhetta ja antaa käden nuuskittavaksi. Eilen se konttasi katsomaan, kun minä juttelin isännälle, niin ja sen jälkeen kulki minun perässäni. Ja jos pikkuemäntä huutaa, minä menen heti katsomaan. Koska silloin yleensä tapahtuu jotain!

Haluan olla yksin

Joskus on niitä päiviä, että haluaa olla vain yksin. Minulla niitä päiviä ei kylläkään ole, vaikka kuvasta voisi niin päätellä. Mutta yksittäisiä pieniä hetkiä joinakin päivinä kylläkin. Varsinkin jos meillä on paljon pieniä ihmisiä, jotka on isoäänisiä, kaipaan rauhaa.

Viime viikolla meillä oli yksi pikkuemännän kaveri leikkimässä ja ne melusi kyllä jonkin verran, soittelivat niitä marakattejakin. Silloin etsin omaa rauhaa ja oleilin mielelläni pesukoneen päällä tai lipaston päällä.

Silloin kun pikkuemäntä nukkuu, emäntäkin haluaisi omaa rauhaa. Minun mielestä silloin yhteinen rauha on paljon mukavampaa. Rauhaa pikkuemännästä, emännän sylissä. Emäntä ei ihan ymmärrä tätä, vaan ajaa minut hetken päästä muualle.

Dilemma

Jotenkin nämä ovet avautuvat.

Kämppikseni yleensä avaa täältä alhaalta.

Ihmiset taas tuommoisesta vetojutusta.

Eikö kukaan tule auttamaan?

Juhannuskinkkua

Miksei juhannuksena ole kinkkua niin kuin jouluna? Miksi on vain jotain makkaraa tai grillijuttuja? Niissä on näin kissan makuvinkkelistä ihan liikaa ylimääräisiä ainesosia kuten mausteita ja marionetteja! (emäntä: Tarkoitat ilmeisesti marinadia?!) Minun mielestä ihmiset voisivat ottaa joulusta mallia myös näin kesällä. Ne lahjatkin olisi kivoja, juhannuspukit sun muut.

Viime juhannuksena etsin heilaa. Vuoden aikana melkein heila löytyikin ja miltei samantien hävisi. Tänä juhannuksena ajattelin nautiskella toivottavasti auringosta ja lämmöstä, rapsutuksista ja parvekkeesta. Jos olen oikein kiltti ja huomaamaton, ei varmaankaan haittaa, jos ihan pikkuisen käyn pikkuemännän sängyssä. Siis silloin, kun se ei ole siellä. Ja sitä kinkkua voisin myös haukata...

Niin ja emäntä sanoi, että jos on hyvä sää ja me ollaan kämppiksen kanssa tosi kilttejä, voidaan ehkä mennä taas koko poppoo ulos. Toissapäivänä käytiinkin jo, tosin minua vähän jännitti. Siitä on niin pitkä aika, kun olen viimeksi sinne päässyt, että minun piti mennä ihan sohvan taakse piiloon, kun isäntä halusi laittaa minulle valjaat. Maistelimme molemmat - siis kämppis ja minä - vähän heinää, ja yöllä tulikin paha olo. Että semmoiset juhannusjuhlat jo ennakolta.

Ikuista rakkautta

Olen surullinen. Minut kauniilla silmillään hypnotisoinut Viivi-kissa on nukkunut ikiuneen. Emme koskaan tavanneet tässä elämässä, vaikka häntä salaisesti palvoinkin siitä saakka, kun hän kävi blogissani vierailulla. Ehdin haaveissani perustaa jopa perheen hänen kanssaan.

Kuulin jostain, että rakkaus on ikuista vain elokuvissa tai silloin, jos kuolema heidät erottaa. Ikuisuus on aika pitkä aika, varsinkin kissalle, mutta tuommoinen kaunokainen sen kyllä ansaitsisi.

Ihan vasta myös yksi toinen melkein tuttu kissa nukkui pois. Jotkut on sairaita, toiset vanhoja ja kolmansille sattuu jokin onnettomuus. Sitä ei koskaan tiedä, mitä itselle tulee eteen, tai muille. Siksi on hyvä osata nauttia hetkestä ja niistä, ketkä ovat lähellä.

Mau!

Ny on taas mun vuki. Vaikkei mul kyl oikee oo asiaa ku ei oo mitää ihmeitä tapahtunu mulle ainakaa. Mut semmä voisin kertoo et pikku mäntä osaa puhuu kissan tapaista kieltä. Se puhuu ihmisille erillailla ku meille. Ja se osaa mua silittääkki. Ja sotkee jokapaikan niinku tosta kuvasta näkyy.

Ei kissa tuoho sekaan aina mahru. Siks mä meen omiin juttuihi aina välillä. Mutten oo ollu viimeaikoina kovin paljoo majassa. Mut on toi pikku mäntä oppinu mua kattoessaa et emännän kaapin voi avata ja sieltä kiskoo tavarat pois. Oommä aika hyvä ope. 

Ja sit meillä on taas ollu silputtavaa vaik emäntä sano ettei sais mutku ei sekää tee aina mitä me halutaan. Semmost se on. Ny pitää mennä lekottelee. Mau!

Kun parveke on kiinni

Emäntä oli jättänyt minulle makuualustan tuolin päälle.

Minua turhauttaa ne päivät, kun on viileää, eikä emäntä anna pitää parvekkeen ovea auki. Silloin minulla riittää energiaa. Minun pitää keksiä tekemistä, kuten esimerkiksi kerjätä kinkkua, puskea emäntää ja isäntää niin kauan, että rapsuttavat minua ja paljon tai sitten mennä makoilemaan sopiviin paikkoihin, joista ihmiset kulkevat ohi.

Sitten kun joku menee ohi, esitän ensin ihan nukkuvaa ja sitten salamannopeasti yritän nappaista tassuni kynnellä kiinni paidasta tai housusta, jotta ihminen tajuaisi jäädä minua rapsuttamaan.

Joskus vetäisen vielä ässän turkkini uumenista ja alan raapia olohuoneen kaapin ovea. Siinä silmänräpäyksessä saan emäntään liikettä ja voin jopa alkaa piilosille. Välillä on hauskaa mennä kulman taakse ja vaania sieltä.

Kohtaa pelkosi!

Kohtasin tänään taas pelkoni. En kohdannut kännykän soittoäänien kavalkaadia vaan pölynimurin. Sitä voisi sanoa jopa The Pelottavaksi, jos haluaisin yhdistellä erilaisia kieliä.

Yleensä menen korkealle ja kauas piiloon kyseistä vekotinta, mutta nyt kun se ei ollut käynnissä, uskaltauduin sopivalta etäisyydeltä sitä tarkkailemaan. Sitten lopuksi jo vähän lähempääkin.

Pikkuemäntä ei juurikaan pelkää tuota, mutta vedenkeitintä ja seinäkellon sekuntiviisaria se kyllä pelkää. Niin ja isännän kylpytakkia. Vaikka se pelkää, se kohtaa myös pelkonsa, sillä aina se katsoo niitä pelottavia asioita vähän matkan päästä, kun kohdalle osuu.

Minä uskon, että pelottavat asiat muuttuuu vähemmän pelottaviksi, kun niihin tutustuu paremmin. Ainakin ovikellon ääni on muuttunut hirmuisen pelottavasta jopa vähän lupailevaksi. Olen nimittäin oppinut, että ovikellon soimisen jälkeen tänne voi tulla joku tosi hyvä rapsuttaja käymään!

Päivänsäde ja menninkäinen

Tässä kuvassa tiivistyy totuus, ainakin joku totuus. Minä olen vaalea ja kämppikseni tumma. Kyllä me molemmat viihdymme auringossa, mutta kyllä minä olen valovoimaisempi!

Olen kuullut sellaisen laulun kuin "Päivänsäde ja menninkäinen". Tuo kuva sopisi siihen hyvin, paitsi että se menninkäinen menee oikeasti piiloon valoa. Luulen, että olisi todella vaikea saada samaan kuvaan molemmat, jos toinen menee piiloon pimeää ja toinen valoisaa. Ei taida onnistua.

Kesällä on usein valoisaa, mutta on joskus myös pimeää. Ja vihreys on illalla pimeää, toisin kuin lumi. Minusta se on hassua, että maa on talvella valkoinen ja taivas musta, kesällä taas voi näyttää siltä, että maa on melkein musta ja taivas valkoinen. Hassuja vastakohtia.

Minusta on kivaa, että välillä paistaa aurinko ja välillä on harmaa sadepäivä. Vaihtelu virkistää. Ja jos joku kaipaa aurinkoa, kannattaa katsoa minun kuviani. :)

Apulaisena

Emäntä siivoili eilen keittiön kaappeja. Kun hän vastasi samalla soineeseen puhelimeen, minä näin tilaisuuteni tulleen. Voisin vähän auttaa tai ainakin tehdä työstä helpompaa! Hyppäsin hyllyjä puhdistamaan.

Omasta mielestäni olin oiva keittiöapulainen. Se on sitä paitsi ammattinimike ja siitä tehtävästä voisi saada jopa palkkaakin. Hmm...voinkohan saada tuosta työkeikasta palkan, jos teen työsopimuksen näin takautuvasti? No, ainakin sain hyvän mielen.

Ja mikäli kaikki lukijani eivät satu muistamaan, olen ennenkin korostanut kaappien siivoamisen tärkeyttä. Se on hyvä, että emäntä ryhdistäytyy edes joskus.

Kissaeepos

Luonto on aika ihmeellinen ja sinne mieleni tekevi, vaistoni hamuilevi. Tuo sananparsi tai ainakin joku vastaava taitaa olla jostain eepoksesta. Eepos on sellainen pitkä tarina, jota ei kukaan jaksa lukea kokonaan. Silti sieltä lainaillaan kaikenlaisia juttuja, melkein kuin kirjastosta.

Suomalainen eepos on kuulemma Kalevala. Minusta se kuulostaa varsinaiselta kalavaleelta. Olen kuullut, että on olemassa "Koirien Kalevala". Höh, miksei kissoille ole vastaavaa? Olisi kyllä hienoa, jos olisi "Kissa ja Odysseia" tai "Beo-kissa". Sellaisen lukisin kyllä alusta loppuun. Pitäisin varmasti myös "Nibelungin kissasta".

Minä jos kuka sopisin tarunomaiseksi sankarihahmoksi mihin tahansa eepokseen. Kohtaisin ilkeän ja pahan isottelijakissan, antaisin sille köniin ja pelastaisin maailman. Mutta mitähän sen jälkeen oikein tapahtuisi?

Aika on nukkua, aika on herätä

Ihmiset ovat vihdoin tajunneet, ettei makuuhuoneen ovea kannata pitää kiinni öisin, vaan jättää kissalle mahdollisuus puikahtaa uniin. Tänä aamuna minä menin nukkuvan emännän päälle puoli kahdeksalta. Kyllä silloin on jo todellakin aika herätä! Emäntä ei ollut samaa mieltä ja pukkasi minut pois.

Pikkuemäntä alkoi jutella kahdeksan aikaan omasta sängystään. Koska emäntä ja isäntä eivät liikauttaneet eväänsäkään (tosin niillä taitaa olla kädet ja jalat, ei eviä), minä katsoin tehtäväkseni mennä kertomaan, että ei pikkuemäntä ole yksin hereillä. Hyppäsin sen sängyn laidalle ja tarkistin, että jalkopäässä on tilaa ja menin sinne. Siinä samassa emäntä pomppasi ylös ja käski minut pois. Heh, sainpas liikettä aikaan!

Nyt päivällä, kun pikkuemäntäkin ottaa päiväunia, minua väsyttää hurjasti. Onneksi ei tapahdu mitään, sillä on niin ihanaa makoilla. Paitsi sitten, jos emäntä tai isäntä meinaa lepäillä...

Kas, näin heiluu häntä

Eikö näytäkin kovasti siltä, että häntäni olisi kuin tahtipuikko? Se on sellainen, jolla näytetään monelle rytmiä, että kaikki tekisi yhtäaikaa tai ainakin tietäisi, milloin tehdä. Ja siis mitä tehdä? No vaikka soittaa, laulaa tai syödä kinkkua. Paitsi ei kinkkua tarvitse syödä samaan aikaan. Paljon parempi on, että kämppikseni syö hitaasti. Minä ehdin napata enemmän!

Tahtipuikko tuli mieleeni siitä, että emännän laulujutuissa on yksi henkilö, joka ei yleensä laula vaan heiluttaa tahtia. Niin emäntä ainakin kertoi ja olin uskovinani. Paitsi sillä ei ole puikkoa vaan kädet. Tai on sillä vissiin sellainen äänipuikko. Emännälläkin oli sellainen lainassa.

Ja tämä kaikki tuli mieleeni siitä, että emäntä on menossa laulamaan johonkin kaupunkiin, missä on sävel. Sävel on semmoinen ääni, mikä tulee siitä äänipuikosta. Emäntä sanoi, että se on A. Mutta eihän kaupungin nimi voi olla vain yksi kirjain? Tämä on aika vaikeaa kissan käsittää. Huomattavasti tutumpaa minulle on loru "A, B, C, kissa kävelee, tikapuita pitkin taivaaseen."

Syntyy ja kuolee

Elämä on aika ihmeellistä. Joskus se alkaa, joskus se loppuu. Niin ihmiset kuin me kissatkin synnymme joskus ja kuolemme joskus. Se siinä välilläoloaika on sitä elämää, jolloin tehdään asioita. Ainakin makoillaan ja syödään kinkkua.

Ihan vasta kuoli yksi pikkuemännän sukulainen. Se oli jo vanha täti, yli satavuotias. Se on tosi paljon ihmisten iässä. Ja samaan aikaan pikkuemännälle oli juuri syntymässä serkku. Voi olla, että sekin elää hyvinkin satavuotiaaksi.

Toiset tulee, toiset menee. Taitaa olla tämä elämä yhtä kulkemista. Paitsi etten minä ole kulkukissa, vaan sisäkissa.

Mietin, että mitä onkaan ennen syntymää? Onko silloin jotain muutakin kuin pallo mahassa? Tai ennen sitä, kun se pallo sinne mahaan joutuu? Ja että voikohan ne kuolleet kertoa asioita niille, jotka ei vielä ole syntyneet? Että "kannattaa mennä sellaiseen paikkaan, jossa on ihmisiä ja kissoja". Ja se syntyvä sanoisi, että "kiitti vinkistä".

Hellepäivää

Nyt on lämmin, oikeastaan ihan kuuma. Aion muuttaa parvekkeelle, tai no oikeastaan asun siellä jo. Nautiskelen lämmöstä ja auringosta, mutta myös varjosta, vuorotellen. Näin kuumalla ei jaksa juuri juoksennella, saati hyppiä pikkuemännän sänkyyn. Makoilu on parasta helletekemistä.

Me kissat tykkäämme lämmöstä. Uskon, että pikkuemäntäkin tykkää, emäntä ainakin. Mutta yksi huono puoli on siinä, että ihmiset eivät laita pitkiä vaatteita päälleen. Nimittäin minä en tykkää ollenkaan mennä syliin, jos emännällä on vain ihan lyhyet housut jalassa. Tassujen alla täytyy olla kangasta, jota voi vähän leipoa paikalleen asettuessaan.

Onneksi emäntä ottaa illalla parvekkeella istuessaan viltin syliinsä, jotta minä voin turvallisin mielin mennä sen päälle makoilemaan ja nauttimaan rapsutuksista. Kesä on kissan parasta aikaa!

Kuukauden Lukijakissa: Kesäkuu

 

Nyt ollaankin jo kesässä, ja vuoron saa Kesäkuun Lukijakissa. Mikä on nimesi? 
Rontti. Monesti kuulen kutsuttavan itseäni myös nimellä Ronttiainen tai Rontinpoika. Ennen minua sanottiin myös vauvaksi, mutta sitten meille muutti uusi vauva ja minusta tuli Rontti taas.

Eikös olekin hassua, että nimet ja roolit muuttuvat ajan mittaan. Meilläkin oli vauva, mutta se muuttui pikkuemännäksi. Missä asustat ja kenen kanssa? 
Valtimolla, Pohjois-Karjalassa isännän ihanassa talossa. Asun siellä isännän, emännän ja kahden ihanan kämppiksen kanssa. Isäntää rakastan yli kaiken ja seuraan häntä monesti kaikkialle. Emäntää siedän, kun se antaa ruokaa ja silittää.

Heei, tämä kuulostaa tutulta ja näytätkin tutulta. Taidatkin olla Tammikuun Lukijakissan kämppis. Kivaa kuulla sinunkin kuulumisia! Mitä syöt mieluiten?
Juustoa. Makkarakin on hyvää.

Minä olen kuullut, että hiiret syövät juustoa. Onkohan niin, että jos kissa syö juustoa ja hiiri haistaa sen, hiiri juoksee suoraan kissan mahaan? Voi ollakin, mutta asiaan, eli mikä on lempipuuhaasi?
Tykkään olla isännän kanssa ja tarvitsenkin paljon hänen huomiotaan ja menen useasti makaamaan mm. isännän koneen päälle sen tehdessä töitä, kun se ei tajua, että minua pitäisi hoitaa. Tykkään leikkiä itsekseni, mutta minulle tulee nopeasti hätä, jos en näe vähään aikaan kämppiksiäni ja sitten minun pitääkin naukua heitä luokseni.

Tuo on hyvä keino estää ihmisiä tekemästä tarpeettomia asioita. Minä menen makoilemaan yleensä emännän lehden päälle. Mikä on mottosi? 
Ilman isäntää ei maailmassa olisi mitään. 

Sepäs onkin omaperäinen motto. Pisteet siitä! Mitä yhteistä on sinulla ja minulla? 
Tykkään rapsuttelusta ja etenkin, jos sen tekee isäntä.

Heh, näin on! Ja tuo kuvan asentokin näyttää tutulta! Kiitos Sinulle ja hyvää kesää sinne Pohjois-Karjalaan!